elokuuta 31, 2014

PERHONEN / BUTTERFLY

 Linoleikkaukseen isosta perhosesta voi yhdistää pienempiä hyönteislinoja. Tässä kuvassa myös punainen ympyrä on linoleikkaus. 

It´s possible to combine smaller linocuts of insects with a bigger linocut of a butterfly. In this picture also the red circle is a linocut. 











elokuuta 30, 2014

PIENIÄ HYÖNTEISIÄ / SMALL INSECTS


Tein muutaman pienen linoleikkauksen hyönteisistä, koppakuoriaisista ja muista ötököistä. Ajattelin käyttää näitä osana isompaa kollaasia tai yhdessä jonkun isomman hyönteislinon kanssa. 

I made a couple of small linocuts of insects, beetles and other bugs. I thought to use these as a part of a bigger collage or together with some larger insect linos.

elokuuta 28, 2014

RUOKA - NÄYTTELY / FOOD - EXHIBITION


 
Liisa Hietanen: Matti
Haiharan
taidekeskuksessa Tampereella on maukas RUOKA -taidenäyttely: 22 enimmäkseen nuoren kuvataiteilijan tuotoksia Jarno Vesalan valikoimina. Kaksi työtä pysähdyttivät. Liisa Hietanen oli virkannut langasta ihmisenkokoisen Matin, joka palailee ruokakaupasta kasseineen. Varsinkin "veistoksen" kasvot olivat virkkaustaidonnäyte. Toinen ällistyttävä taidonnäyte oli Emma Rönnholmin ja Salla Vapaavuoren kokonaan näkkileivistä tehty huone "Muotokuvasalonki". Huoneen lipasto, pinnatuoli ja  kaunis kaakeliuunikin oli päällystetty näkkileivällä, josta olivat myös muotokuvat seinillä. Huone myös tuoksui viljalta, kuin puimuri. Päärakennuksesta poistuessa melkein tunsi suomalaisten rakastaman lenkkimakkaran rasvan Helge Riskulan monissa makkaraa kuvaavissa veistoksissa seinillä. Ruoka on varmaan yksi eniten käytettyjä maailman epätasa-arvoa tai ahneutta kuvaavista aiheista. Tätä puolta näkyy enemmän videoissa, esimerkiksi Timo Wrightin kuvaelmassa ruokapöydän pilaatuvista herkuista. Sama video pyöri myös Helsingissä käydessä Forum Galleriassa.





Emma Rönnholm & Salla Vapaavuori
An appetizing RUOKA/FOOD exhibition is in Haihara Art Center in Tampere: works of twenty-two mainly young artists curated by Jarno Vesala. Two works made you stop. Liisa Hietanen has crocheted with wool yarn a life-size Matti, who is coming from a food shop with his bags. Especially the face of Matti was a real crocheted masterpiece. Another amazing masterpiece was a room " Portrait Gallery" made by Emma Rönnholm and Salla Vapaavuori totally from crispbread. Even a chest of drawers, chair and an old tiled stove were covered with crispbread, as well as the portraits on the walls. The room also smelled like grain or combine harvester. Leaving the main building I almost smelled the grease of Finnish beloved round sausage when I saw  Helge Riskula´s several versions of the sausage sculptures on the walls. Food must be the most used subject to describe the inequality and greediness in the world. This side was more featured in the videos, for example in Timo Wright´s tableau of rotting dinner delicacies. This same video can be seen also in Forum gallery in Helsinki.


Liisa Hietanen: Matti

Emma Rönnholm & Salla Vapaavuori

Helge Riskula: Lenkkimakkara / Sausage



elokuuta 27, 2014

YLLÄTYS / SURPRISE

Käytiin hakemassa Naivistit Iittalassa kesänäyttelystä myymättömät työni pois näyttelyn päätyttyä  24.8.2014. Yllätys ja myyntimenestys oli melkoinen! Linoleikkauksistani oli myyty 22 työtä ja lisäksi pikatatuointeja ja kortteja. Seinäni näytti jo aika tyhjältä.
Hauska sattuma oli, että tapasin naisen, joka tuli noutamaan varaamaansa linoleikkausta "Hanuristin vapaapäivä". Hän osti sen syntymäpäivälahjaksi miehelleen, joka soittaa juuri Hohner-merkkistä hanuria. Kissa pääsi hyvään kotiin!

We went and picked up my unsold linocuts from this summer´s Naïve Artists in Iittala exhibiton which ended 24th August 2014. Quite a  surprise and sales success! Twenty-two of my linocuts were sold and in addition instant tattoos and greeting cards. My wall looked already quite empty. 
A fine coincidence happened when I met a woman who came to fetch one of my linocuts ("Accordionist´s Day Off) which she had reserved. She bought the picture as a birthday present to her husband, who plays accordion and actually just Hohner. This cat got to a fine home. 



elokuuta 26, 2014

UUSI KISSALOGO / NEW CAT LOGO


Tein uuden pienen (5 x 5 cm) linoleikkauksen,  logon tai leimasimen kissasta, joka katsoo suurin silmin ylöspäin. Kissan pää on iso ja etutassut asennossa. Kuva on kärjellään seisovan kolmion mallinen. Tästähän voisi teettää instant tatuoinnin, ja sitä voi käyttää "allekirjoituksena" korteissa tai linokuvissa. Kokeilin kuvan vedostusta ohuelle ja paksummalle japanilaiselle paperille. Kiinnitin tällaisen irrallisen kuvan värikkäälle japanilaiselle paperille. Testasin kehystystä kahteen erilaiseen 15 x 15 cm kehykseen. Toisessa on musta kehys. Toisessa on valkoinen kehys ja kuva on hiukan kuin laatikossa valkoisen kehyspahvin takana. Nyt en oikein osaa päättää, toimisiko jompi kumpi Naivistit Iittalassa -joulunäyttelyssä.

I made a new small (5 x 5 cm) linocut, a logo or stamp of a cat, who looks up at you  with big eyes. The head of the cat is big, and he/she has his/hers legs in position. The picture is shaped like an inverted triangle. Well, I could order an instant tattoo of this cat, or I can use it as a logo or "signature" for cards or linocuts. I tested to pull the lino on a piece of thin and thicker Japanese paper. Then I fastened the small lino on a piece of bright coloured Japanese paper. I tested to mount the picture on two different 15 x 15 cm frames. The other one has a black rim. The other one has a white rim and the picture is mounted like in a box behind a white passepartout. Now I can not quite decide if either of these would work in Naïve Artists in Iittala Christmas exhibition.





elokuuta 25, 2014

Kissakorttien kokoelmasta: 61 / From Cat Card Collection: 61

Englantilaisen Martin Lemanin versio kissasta, joka kurkistaa laatikosta, pussista, korista tai saappaasta kuten tässä kortissa. Aihe on hyvin yleinen kissakuvissa. Kortti on vuodelta 1979 ja sen värit ovat ajalleen tyypilliset, räikeät ja kirkkaat. Kissa ja saappaat ovat punaiset, mutta kuvan keskipisteenä ovat kissan kirkkaansiniset silmät.

Olen vuosien aikana kerännyt aikamoisen määrän kissakortteja. Museoiden kaupat ovat oikeita aarreaittoja kissakorttien kerääjälle. Useat korteistani ovat taidekortteja.

********
English Martin Leman´s version  of a cat peeking from a box, bag, basket or a boot like in this card. This subject is very popular in cat pictures. The card is bought in 1979 and it´s colours are typical to that era, flashy and bright. The cat and the boots are red, but the focal point of the image are the bright blue eyes of the cat.


I have collected quite a large number of cat cards over decades. Museum shops are treasure-troves for a cat card collector. Several of my cat cads are art cards.


elokuuta 24, 2014

MAYAKISSA - LUONNOS / MAYAN CAT - SKETCH

Mayakissa-linoleikkausta varten tein luonnoksen pastelliliiduilla Maya-temppeleistä. Venyttelevä kissa on erillinen linoleikkaus, jonka vedostin pastellipiirroksen päälle. 

I made a sketch of Mayan temples for the linocut Mayan Cat with pastel. The stretching cat is a separate linocut that I printed on top of the pastel drawing. 















TOMMI TOIJA - NÄYTTELY / EXHIBITION


Tommi Toijan (s. 1974) pienet pojat ovat valloittaneet  Amos Andrsonin taidemuseon näyttelyssään Mutatis Mutandis. Keramiikasta ja muistakin aineista muovailtuja hahmoja on kymmeniä. Ne seisovat lattialla ryhmissä kuulumatta yhteen, tai ne ovat kääntäneet selkänsä muille tai joutuneet yksin nurkkaan. Lisäksi seinillä on kymmeniä pikkumiesten päitä. Videolla Toija kertoo sotkuisessa studiossaan, ettei hän oikeastaan osaa keksiä muuta kuin näitä pieniä surkeita hahmojaan. Eihän muuta tarvitsekaan! Nämä pienet suuripäiset ja suurisilmäiset  ihmisen alut ovat samalla hellyyttäviä ja karmeita, groteskejakin. Aikuisia ne tuntuvat pelottavan, mutta lapset niitä rakastavat. Poikien päistä on muovailtu suihkulähdekin, jossa koristeina on lisäksi pääkalloja ja luita. Aiemmin nämä Toijan pienet pojat ovat olleet herttaisempia, nyt osa on pahasti epämuodostuneita, monipäisiä hirviöitä, joiden rinnuksille veri valuu suusta. Minusta ne nyt ovat yhtä pelottavia kuin kauhuelokuvat tai -sarjakuvat.


Tommi Toija´s (b. 1974) small boys have taken over Amos Anderson Art Museum in their exhibition Mutatis Mutandis. There are tens of figures sculpted of ceramic or other materials. They are standing on the floor without belonging together, they have turned their back to the others or they have been put in the corner alone. In addition on the walls there are dozens of heads of these small men. On the video Toija tells in his messy studio, that he really can not create anything else than these small pathetic characters. These big-headed and huge eyed small humans are at the same time cute and spooky, even grotesque. Adults seem to be afraid of them, but children love them. There is even a fountain sculpted of heads of the boys ornamented with skulls and bones. Earlier these Toija´s boys have been more sweet, now part of them are badly deformed, many-headed monsters that have blood oozing on their chest from their mouth. I think they are just as frightening as horror movies and comics.  



elokuuta 23, 2014

ADAM SAKS & CHRIS AF ENEHIELM - NÄYTTELY / EXHIBITION


Adam Saks
 (öljyväriä ja linoleikkaus / oil painting and linocut)
Galerie Forsblomissa Helsingissä on ekspressiivinen näyttely, jossa suurien kuvien värit ja muodot ovat voimakkaita, tummia tai auringonhehkuisia. Tanskalais/berliiniläisen  Adam Saksin (s. 1974) graafistyylisissä asetelmissa ja maisemissa toistuvat pyöreät maljakot ja niihin on yllättävästi yhdistetty kahta linoleikkausta (toisessa on kynttilä ja toisessa joku eliö). Nähtävästi linoleikkaus on vedostettu kankaalle ja sitten maalattu taulu päälle öljyvärillä. En ole ennen nähnyt tällaista tekniikkaa. Mielenkiintoista nähdä, kehittääkö Saks tätä ideaa eteenpäin. Nyt idea ei täysin toiminut, linoleikkaukset jäivät voimakkaissa tauluissa aika himmeksi ja taustalle. Saksin pienemmissä pastelli- ja vesivärimaalauksissa oli jopa herkkyyttä. 
Chris af Enehielmin (s. 1954) isokokoiset ja väriä hehkuvat öljyvärimaalaukset ovat Afrikassa työskentelyn innoittamia. Vesi ja viidakon runsas kasvusto on hienosti kuvattu. Yllättävän kalpeat ihmishahmot kuvissa ovat jotenkin staattisia, suuret silmät tuijottavat suoraan katsojaan. Muutamassa kuvassa ihmishahmot ovat maisemassa pienempinä siluetteina, ja niistä pidin. Hiekka hehkuu kuumana ja keltaisena tai meri välkkyy niin, että silmiä on siristettävä. 


Chris af Enehielm
An expressive exhibition with large paintings is in Galerie Forsblom in Helsinki. The colours and shapes are powerful,  dark or sun-hot. Berlin/Danish Adam Saks (b. 1974) paints graphic styled still-lifes with repetitive round vases and he has surprisingly combined two linocuts (a candle and some kind of organism) with oil painting. Seemingly the linocuts are first pulled on the canvas and then painted over with oil colours. I have not seen before this kind of technique. It´s interesting to see if Saks develops this idea further. Now The idea did not work completely, the linocuts stayed quite opaque and in the background in these strong paintings. Saks´ smaller oil stick and pastel drawings were even tender.
Chris af Enehielm´s (b. 1954) large and colourful and vivid oil paintings are inspired by her staying and working in Africa. The water and abubdant growth of the jungle are finely painted. The surprisingly pale human figures in the paintings are somehow static, big eyes are staring straight to the viewer. In some pictures the figures are as silhouettes in the landscape, and these I liked. The sand is glowing hot and yellow and the sea is gleaming so that you have to squint your eyes.


Adam Saks

elokuuta 20, 2014

MAYAKISSA / MAYAN CAT

Tämä linoleikkaus on oikeastaan kaksi linoleikkausta: musta venyttelevä kissa atualalla ja Mayatemppeli taustalla. Tausta on vedostettu ensin tumman punaruskealla värillä ja viimeksi kissa mustalla värillä. Myös alareunan logo on musta. Mayatemppeli on pyramidimallinen, mutta siinä on rappuja sivuilla ja ikkunoita temppelin huipulla. Taivaalla näkyy pari Mayajumalan kuvaa, ehkä ne ovat pilviä.

This linocut is actually two linocuts: black stretching cat on the foreground and Mayan temple at the background. The background was pulled first with dark red-brown colour and lastly the stretching cat with black colour. Also the logo at the bottom is black. The Mayan temple is like a pyramid but it has steps on the sides and windows on the top. There are a couple of images of Mayan gods in the sky or perhaps they are clouds.

elokuuta 19, 2014

KALLE HAMM & DZAMIL KAMANGER - NÄYTTELY / EXHIBITION

Kalle Hamm
Kalle Hammin (s. 1969) ja Dzamil Kamangerin (s.1948) yhteisnäyttely Pirkko-Liisa Topelius-galleriassa Helsingissä on aluksi hengästyttävä. Seiniä peittää parisataa neliönmallista piirustusta ja tila näyttää hiukan Instagram-kuvien kokoelmalta. Kun kuvia katsoo tarkemmin, ne kertovat tarinaa taiteilijoiden elämänpiiristä: kuvia ystävistä, tutuista puuhissaan, maisemista, luonnosta, eläimistä ja rakennuksista. Kalle Hammin piirustusjälki on kevyempää ja ilmavampaa, ja kuvat on kiinnitetty kauniille koristeellisille papereille. Dzamil Kamangerin tussipiirustukset ovat voimakkaampia, niissä on ruskehtavaa laveerausta ja todella taidokkaita kuviopintoja, puun lehdistöjä, tiiliseiniä ja peltoja. Näyttelyssä on mukana myös pari Kamangerin helmikirjontatyötä, joista passeja olen nähnyt aiemminkin. Käsityön ja kansanperinteen vaikutukset töissä näkyvät, ja ne tuovat teoksiin rauhallisen, meditatiivisen ja inhimillisen tunnelman.


Dzamil Kamanger
Kalle Hamm´s (b. 1969) ja Dzamil Kamanger´s (b. 1948) joint exhibition in Pirkko-Liisa Topelius gallery in Helsinki feels at first a bit breath-taking. About two hundred square-shaped drawings fill the walls and the space seems to be like a collection of Instagram photos. When you look at the drawings closer, they tell a story of the surroundings of the artists: friends, people at heir chores, landscapes, nature, animals and buildings. Kalle Hamm´s  drawings are lighter and airy, and the pictures have been fastened on colourful, beautiful pieces of paper. Dzamil Kamanger´s ink drawings are stronger, they have brownish wash and really skillful surfaces of patterns, leaves of the trees, brick walls and fields. In this exhibition there also couple of Kamanger´s beadworks, of which I have seen passports earlier. The influence of folklore and handicraft are visible in the art works, and this brings the calm, meditative and human touch to the drawings. 


Dzamil Kamanger : Passi / Passport

elokuuta 18, 2014

Kissakorttien kokoelmasta: 60 / From Cat Card Collection: 60

Tämä mustavalkoinen valokuvakortti on ostettu joskus vuosia sitten Lontoosta. Kuvaaja on walesilainen Hugh Olliff. Kuva jotenkin henkii ranskalaista tunnelmaa. Villikissat katselevat toinen toisiaan haustausmaalla vanhojen muistokivien päällä. Hugh Olliffista löysin vain tällaisen tiedon hänen Etsy-kaupan sivultaan tästä valokuvasta: " I came upon these remarkable feral cats in Montmartre Cemetery, Paris, some years ago." ("Törmäsin näihin ainutlaatuisiin villikissoihin Montmartren haustausmaalla Pariisissa jokunen vuosi sitten"). Kuva sinänsä on aika amatöörimäinen, sekavakin, mutta kissojen välillä on selvästi kuvan jännite.

Olen vuosien aikana kerännyt aikamoisen määrän kissakortteja. Museoiden kaupat ovat oikeita aarreaittoja kissakorttien kerääjälle. Useat korteistani ovat taidekortteja.

********
I bought his  black and white photocard years ago in London. The photographer is Welsh Hugh Olliff. The picture oozes somehow French feeling. Wild cats are looking at each other on top of old tomb stones in a cemetery. I found about Hugh Oiliff or this photograph only this information at his Etsy-shop: " I came upon these remarkable feral cats in Montmartre Cemetery, Paris, some years ago." The picture in itself is quite amateurish, even incoherent, but the suspension of the picture is clearly between the cats.

I have collected quite a large number of cat cards over decades. Museum shops are treasure-troves for a cat card collector. Several of my cat cads are art cards.

elokuuta 17, 2014

Eero von Boehm


 Poikkesin Art Pispala -taidetalon perinteisessä elokuisessa akvarellinäyttelyssä. Suurien ja ilmavien Nandor Mikolan kukkakuvien joukossa erottui iloinen, hilpeä vesivärityö, jonka signeerauksena oli EvB. En tunnistanut tekijää, mutta kuvan maisema ilahdutti. Taustalla purjeveneet seilaavat meressä ja rannalla on rivissä valtavia omenoita ja päärynöitä sekä banaani. Värit ovat kirkkaita ja  pelkistettyjä, väripinnat tuovat mieleen Henri Matissen. Vesivärin tekijäksi osoittautuu helsinkiläinen Eero von Boehm (1949-2012). Galleristi Petri Nieminen antoi lainaksi laajasta suomalaista tuntemattomampaakin maalustaidetta käsittelevästä kirjastostaan M. Kuopan teoksen Eero von Boehm, joka oli julkaistu vuonna 1994. Boehmin asetelmat ja maisemat soittautuivatkin hienoiksi värin mestariteoksiksi. Keltaiset ja punaiset sävyt hehkuvat ja kuvissa on jotain suomalaiselle melankoliselle ja synkälle luonteelle poikkeuksellista innostusta ja positiivisuutta. Matissen lisäksi mieleen tulevat Rafael Wardin pastellit. Von Boehmin kirjassa esitellyt muotokuvat eivät sitten oikein säväyttäneet. Jotkut lintuaiheet tai suomalaiset maisemat näyttivät melkein naivistisilta.


I stopped over to the traditional annual August exhibition of water colours in Art Pispala Art House. Among the large, ethereal Nando Mikola´s  flower paintings I was stuck by a cheerful, hilarious water colours signed by EvB. I didn`t recognize the painter, but the scenery in this picture delighted. In the background sail boat are floating on the waves and on the beach there are rows of apples and pears and a banana. The colours are bright and simplified, the colour surfaces remind me of Henri Matisse. The painter turns out to be Eero von Boehm (1949-2012) from Helsinki, Finland. Petri Nieminen, the gallerist, gave me a loan from his large collection of mainly Finnish less common art books: Eero von Boehm by M. Kuoppa from 1994. Boehm´s still lifes and landscapes turned out to be fine masterpieces of colours. Yellow and red colours glow and there is something to the Finnish melancholic and gloomy character very rare: zeal and positivity. In addition to Matisse his works remind me of Rafael Wardi´s pastel colours. Portraits presented in the book didn´t really startle. Some bird pictures and Finnish landscapes seemed to be nearly naivist.




Markku Kuoppa: Eero von Boehm
Megalornis grus Oy
Helsinki 1994, 143 sivua/pages




elokuuta 14, 2014

AAVELAIVA / GHOST SHIP

Tämä kesä on ollut Suomessa historiallisen kuuma. Suurimmaksi osaksi aika onkin kulunut jäähdytellen järven rannassa. Ohi kulkee laivareitti Tampereelta Hämeenlinnaan pitkin Pyhäjärven kapeikkoja. Rannan kaislojen heiluessa tuulessa laivasta näkyy vain häivähdys, kuin aavelaivasta. Japanilaiset turistit vilkuttavat kannelta ja laivan mentyä siitä muistuttavat vain rantakiviin tyrskyävät aallot. Tämä linoleikkaus on vedostettu tumman turkoosilla värillä, vain alareunan jing jang-logo on musta.

This summer in Finland has been historically hot. So, most of the time has been spent chilling on the shore of a lake. The shipping route passes from Tampere to Hämeenlinna along the narrow straits of Pyhäjärvi. When the willows on the shore are swinging in the wind you can see only glimpses of the ship, like of a ghost ship. Japanese tourists wave from the deck, and when the ship has gone by only the surfing of the waves on the stones of the shore remind you of the ship. This linocut was pulled with dark turquoise colour, except the jing jang logo on the bottom is black.

elokuuta 12, 2014

KISSA JOLLA OLI JOLLA / CAT IN A DINGHY

Kissa on laittanut päähänsä merimieslakin ja astunut rohkeasti jollaan. Tuuli järvellä on melkoinen, taivas täynnä lintuja ja vedessä parvi kaloja. Kissanpäivät! Tämä linoleikkaus on vedostettu tummanturkoosilla värillä, paitsi alareunan kissalogo on musta. 

The cat is wearing a sailor hat and he sits bravely in a dinghy. There is quite a wind on the lake, the sky is full of birds and there is a pack of fish in the water. A field day for a cat! This linocut was pulled with dark turquoise colour, except the logo at the bottom is black.

elokuuta 11, 2014

Kissakorttien kokoelmasta: 59 / From Cat Card Collection: 59

Musta pieni kissa kurkistaa hiukan palokkaana kassista tai pussista. Korvat kuuntelevat mahdollisia outoja ääniä ja kissanpoika on valmis milloin tahansa vetämään päänsä suojaisen pussukan sisään. Tämän mustavalkoisen kuvan on ottanut ranskalainen Jean-Louis Benamou Pariisissa vuonna 1986. Tämä poseeraus, jossa oikeastaan vain kissan silmät näkyvät, on aika yleinen kissakuvissa ja olen sitä itsekin käyttänyt joissakin linoleikkauksissani.


Olen vuosien aikana kerännyt aikamoisen määrän kissakortteja. Museoiden kaupat ovat oikeita aarreaittoja kissakorttien kerääjälle. Useat korteistani ovat taidekortteja.

********
A black little cat peeks a little fearfully from a bag or sack. The ears are listening any strange voices and the kitten is ready to pull his head inside the sheltered bag anytime. This black and white photograph was taken by French Jean-Louis Benamou in Paris in 1986. This pose, where really only the eyes of a cat are visible, are fairly common in cat pictures and also I have used it in some of my linocuts.

I have collected quite a large number of cat cards over decades. Museum shops are treasure-troves for a cat card collector. Several of my cat cads are art cards.




elokuuta 08, 2014

NAISTEN MATKASSA -NÄYTTELY / TRAVELLING WITH WOMEN - EXHIBITION


Maria Wiik
Suomalaisia 1800-1900-lukujen taitteen naismaalareita esittelevä näyttely Sinebrychoffin taidemuseossa Helsingissä on nimeltään "Naisten matkassa". Nimi kuvaa sitä, että silloin naiset ensi kertaa pääsivät matkustamaan Eurooppaan opiskelemaan Ranskaan, Italiaan ja Saksaan, mutta mukana piti aina olla joku seuralainen tai "esiliina", usein toinen naistaitaiteilija. Maalausten aiheet ovat usein muotokuvia tai maisemia, joskus kopioita joistain museoissa nähdyistä maalauksista. Mitään kovin omaperäistä tai uutta näissä teoksissa ei ole. Niissä tavoiteltiin suosittuja romanttisia sävyjä ja tunnelmia. Kauniita ne ilman muuta ovat, seesteisiä ja onnellisia. Pidin erityisesti Maria Wiikin (1853-1928) "Kirkossa"-maalauksesta sekä Elin Danielson-Gambogin (1861-1919) maisemasta "Firenzen seudulta". Ellen Thesleffin (1868-1954) pieni puupiirros "Ponte Vecchio" oli herkullinen. Näyttelyn työt ovat lainassa Ateneumin kokoelmista. Tämä näyttely oli samanhenkinen kuin Hämeenlinnan taidemuseon kesän näyttely "Taiteilijatoveruutta".


Ellen Thesleff
The exhibition of Finnish women artists at the turn of 1900´s in Sinebrychoff´s Art Museum in Helsinki is called "Travelling with Women". This name describes the fact that women could then start to travel and study art abroad in France, Germany and Italy, but they always had to have a travelling companion or "chaperon", often another woman artist. The subjects of the paintings are often portraits or landscapes, sometimes copies of some famous paintings seen in the art museums. The artists were seeking popular romantic atmospheres and hues. Pictures are beautiful, serene and happy. I liked especially Maria Wiik´s  (1853-1928) painting "In the Church" and Elin Danielson-Gambogi´s (1861-1919) landscape "From Florence Region". Ellen Thesleff´s (1868-1954) small wood engraving "Ponte Vecchio" was delicious. The works in this exhibition are on lone from Ateneum Art Museum. The exhibition had quite a similar feeling as This summer´s exhibiton " Fellowship of Artists"  in Hämeenlinna Art Museum. 


Elin Danielson-Gambogi

elokuuta 06, 2014

TOVE JANSSON - NÄYTTELY / EXHIBITION

Tove Janssonin (1914-2011) 100-vuotisjuhlanäyttely Ateneumissa Helsingissä on iso ja laaja. Näyttelyn maalausten osuus etenee miellyttäväti kronologisesti. Pidin alkukauden (1930-luku) mystisistä ja unenomaisista tummista öljymaalauksista, vesiväreista, guasseista ja muotokuvista. Maya-nimisessä muotokuvassa on selviä vaikutteita Paul Gauguinin värimaailmaan. Myöhemmät (1950-1970) öljymaalaukset olivat pettymys: ajan muotivirtausten mukaisia harjoitelmia, abstrakteja ja palettiveitsellä kasattuja merimaisemia. 1940-1950-lukujen isot seinämaalaukset ja freskot hämmästyttävät. Niissä on paljon ihmisiä, maalaukset ovat tavallaan muotokuvia, mutta aika jäykkiä ja staattisia. Tove Janssonin taiteen paras osuus on ilman muuta näyttelyssä omana osanaan esitelty Muumimaailma: kirjoja, sarjakuvia, kuvituksia, tussipiirroksia, vesiväritöitä, kuvaelmia lasivitriineissä. Vähättelikö Tove Jansson itse näitä Muumitöitään ja halusiko hän
olla enemmän esillä "oikeana" taidemaalarina? Hän oli kasvanut taiteilijaperheessä ja omisti koko elämänsä taiteen tekemiselle. Näyttelyn kuratoinut Tuula Karjalainen on nähtävästi halunnut korostaa Tove Janssonin harvinaisempaa maalausten tuotantoa. Mutta ei sille mitään voi: katsojat kurottuvat yhä lähemmäs pienen pieniä tussipiirustuksia Muumimaailmasta. Kuvissa on jotain pelottavaa tai sitten jotain humoristista, aina ne yllättävät.


Finnish Tove Jansson´s (1914-2011) 100-year anniversary exhibition in Ateneum Art Museum in Helsinki is big and extensive. The part of paintings proceeds comfortably chronologically. I admired the mystic, dark and dreamy oil paintings, water colours, gouaches and portraits of the early years (the 1930´s). In a portrait called Maya there is clear influences from Paul Gauguin´s colour ambiance. The later (1950-1970) oil paintings were a disappointment: according to the fashionable art styles made studies, abstracts and sea scenes made with palette knife. The large wall paintings and frescoes of the 1940-1950´s are astonishing. There are a lot of people in them, like group portraits, but rather static and stiff.
Maya
The best part of Tove Jansson´s art is without question in this exhibition as its own part presented Moomin world :books, comic strips, illustrations, ink drawings, water colours, scenery scenes in glass vitrines. Did Tove Jansson somehow belittle her Moomin works and like more to be recognized as a "real" painter. She grew up in a family of artists and owned her entire life to an intense making of art. The curator of this exhibition, Tuula Karjalainen, has apparently wanted to emphasize Tove Jansson´s less known production of paintings. But you can not help it: the viewers bend still nearer the tiny ink drawings of the Moomin world. In these pictures there is something frightening or something humorous, they surprise the viewer always.









elokuuta 04, 2014

Kissakorttien kokoelmasta: 58 / from Cat Card Collection: 58

Tämän voimakkaan mustavalkoisen valokuvan on ottanut Mike Heffernan. Kissa ja ihmisen pää näkyvät vain mustina varjoina. Kissoille niin tyypilliseen tapaan kissa läpsii isäntäänsä/emäntäänsä nenälle. 

Olen vuosien aikana kerännyt aikamoisen määrän kissakortteja. Museoiden kaupat ovat oikeita aarreaittoja kissakorttien kerääjälle. Useat korteistani ovat taidekortteja.

********


Mike Heffernan has taken this powerful black and white photograph. The heads of a cat a human figure are visible only as dark shadows. So typical for cats, this cat is slapping his master/mistress on the nose.

I have collected quite a large number of cat cards over decades. Museum shops are treasure-troves for a cat card collector. Several of my cat cads are art cards.

elokuuta 02, 2014

VIROLAISTA GRAFIIKKAA - KIRJA / ESTONIAN GRAPHICS - BOOK

Paul Liivak (1900-1942)
Laeva lahkumine. 1920
Tallinnassa käydessäni yleensä etsin näyttelyt, joissa näkee virolaista grafiikkaa ja erityisesti linoleikkauksia. Virolainen linoleikkaustaide on alallaan parasta. Myös kirjat aiheesta kelpaavat. Viime matkalla löysin KUMU-taidemuseon kaupasta ohuen teoksen "Eesti graafika 1900-1940 Eesti Rahvusraamatukogus" (Virolaista grafiikkaa 19O0-1940 Viron Kansalliskirjastossa). Kirjaston kokoelmissa on yllättäen painetun sanan lisäksi paljon grafiikkaa ja myös alkuperäisiä grafiikan laattoja. Kirjassa on useita mestarillisia linoleikkauksia, jotka näyttävätkin linoleikkauksilta eivätkä puupiirrosten kopioilta. Kaiverrukset ovat selkeärajaisia ja pelkistettyjä. Iloisia nämä linoleikkaukset eivät ole, enemmänkin alistuneita, apeita, uhmakkaita ja voimakkaita. Linoleikkauksien kuviot ja muodot ovat niin herkullisia, että varmasti näitä jossain muodossa siirtyy myös omiin linoleiksiini.  Viron historian aika 1900-1940 oli  puoliksi itsänäisyyttä, puoliksi miehityksen alla elämistä, mikä varmasti on vaikuttanut myös kuvataiteeseen.

When in Tallinn I usually look for exhibitions, where I can see Estonian graphics and
Ferdi Sannamees (1895-1963)
Tartu suvel 1920
especially linocuts. Estonian linocut art is the best in its field. Also books about linocuts will do. On my recent trip to Tallinn I found in KUMU Art Museum a thin book 
 "Eesti graafika 1900-1940 Eesti Rahvusraamatukogus" (Estonian graphics 1900-1940 in the National Library of Estonia). Surprisingly in the collections of the library there are graphics and even carved tiles in addition to books. In this book there are several masterly linocuts, which really look like linocuts and not copies of woodcuts. The carving is clear-cut and precise. These linocuts are not cheerful, more like resentful, doleful, defiant and strong. The patterns and shapes of the linocuts are so delicious, that surely they relocate in some form also to my own linocuts. Estonian history in 1900-1940 was half independent, half under occupation, and the times surely have influenced Estonian visual arts. 



Eesti graafika 1900-1940 Eesti Rahvusraamatukogus
Tallinn, 2008
55 sivua/ pages


Eduart Wiiralt (1898-1954)
Tüdruku pea. 1919

Peet Aren (1889-1970)
Mapi kaas autoportreega. 1920