TUULIKKI PIETILÄ -NÄYTTELY / EXHIBITION

Tuulikki Pietilän (1917-2009) grafiikan näyttely Ateneumissa on täydellinen. Hänen koko uransa erilaiset suuntaukset ja mestarillinen kaikkien tekotapojen täydellinen hallinta näkyvät, eikä kokonaisuus silti ole mitenkään hajanainen. No, ainut puute minusta oli tietenkin se, ettei esillä ollut yhtään linopiirrosta. Tuulikki Pietilän maisemat Italiasta ovat kuin renessanssimestarien kädestä. 1900-luvun alun erilaiset tyylisuunnat näkyvät hienoina muotokokeiluina, sävyinä ja aihevalintoina kissoista ja kasveista sirkukseen ja surmanajajiin. Monenlaiset kaupunkinäkymät ovat upeita. Abstrakteissakin töissä näkyy tekniikan taituruus, kuvia on manipuloitu vaikkapa nauloilla ja leikelty palasiksi ja koottu erilaisiksi kokonaisuuksiksi. Vitriinissä on hellyttävä kokoelma Pietilän Inari Krohnille testamenttaamia grafiikan työvälineitä. Tuulikki Pietilä todella astuu esiin kumppaninsa Tove Janssonin takaa tässä näyttelyssä.

****************

Tuulikki Pietilä's (1917-2009)  graphics exhibition in Ateneum is perfect. All her different styles and masterly knowledge and perfect skills of different techniques are clearly visible, and still the overall impression is not confusing. Well, to my mind the only shortcoming is that there not a single of her linocuts in the exhibition. Tuuli Pietilä's landscapes from Italy are like from the hand of an Renaissance artist. The trends of the beginning of 1900's are manifested in fine experiments of shapes, shades and subjects from cats and plants to circus and daredevil motorbike riders. Several scenes of city views are magnificent. The mastery of technique is seen also in her abstract works, she has manipulated pictures by hitting them with hammer and nails, cut them in parts and combined them to new forms. In a vitrine there a disarming collection of graphics tools she passed to Inari Krohn. In this exhibition Tuulikki Pietilä really steps out from behind of her partner Tove Jansson. 

HENRI CARTIER-BRESSON - NÄYTTELY /EXHIBITION

Henri Cartier-Bressonin (1908-2004) mustavalkoiset valokuvat ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi erilaisista kuvituksista ja niitä on lähetelty postikortteina kavereille. Nyt Cartier-Bressonin koko tuotannosta saa kunnon käsityksen Ateneumin isossa näyttelyssä Helsingissä. Hänen valokuvansa Kaukoidästä, Meksikosta, Neuvostoliitosta ja Englannistakin ovat harvemmin nähtyjä, mutta samat elementit niiissäkin toistuvat. Yleensä kuvissa on upea perspektiivi: portaat, sillat tai tiet kaartuvat ja kietoutuvat yhteen. Maisemassa ihmiset ovat kuin näyttämöllä, mutta kuitenkin omissa oloissaan. Pienet yksityiskohdat taustalla ovat tärkeä osa kuvaa: erilaiset kuviot, mainokset, tekstit, muodot ja sävyt. Cartie-Bressonin lause kuvaa hyvin hänen kärsivällistä kuvaustapaansa: "Näen sommitelman ja odotan jotain tapahtuvaksi".

***************
Henri Cartier-Bresson's (1908-2004) black and white photographs have become familiar over the years from many illustrations, and they have been sent as postcards to friends. Now you can get a decent understanding of his whole career in a vast exhibition in Ateneum Art Museum in Helsinki. His photographs from the Far East, Mexico, Soviet Union and even England are rarely seen, but the same elements are visible also in them. Usually there is a gorgeous

perspective in he photos: steps, bridges or roads are curving and intertwining. The human beings in the pictures are like on a stage, but still on their own pursuits. The small details in the background are an important part of the photo: different patterns, advertisements, texts, and shades. Cartier-Bressons clause defines finely his patient way to take photos: "I see a composition and wait something to happen".

TARUJEN KANSAT -NÄYTTELY / THE MAGIC NORTH - EXHIBITION

Theodor Kittelsen

Tarujen kansat -näyttely Ateneumissa Helsingissä kokoaa yhteen 1800-1900-lukujen vaihteen norjalaisen ja suomalaisen kuvataiteen. Samoja piirteitä on molemmilla mailla paljon: pohjoinen maisema, kansallistarut,  mytologiat, kansanperinteet, ja mukaan oli koottu jopa taiteilijamuotokuvia - vakavan näköisiä itsensä etsijöitä. Parasta näyttelyssä olivat satuaiheet, usein hiukan pelottavat, suosta nousevat hehkuvasilmäiset hahmot, pimeässä kauhistuttavat peikot, pakkasen tuojat ja joskus humoristisetkin hahmot. Samoin Norjan ja Suomen lumiset maisemat, lehdettömät puut, keltaiset taivaanrannat ja punaiset auringonlaskut ihastuttivat. Norja ja Suomi tuntuivat kuin samalta maalta: Theodor Kittelsen, Hugo Simberg, Akseli Gallen-Kallela, Edward Munch ja Gerhard Munthe.

***********

Hugo Simberg

The Magic North exhibition at Art Museum Ateneum in Helsinki collects together the visual art of Norway and Finland in the late 19th and early 20th centuries. Both lands have a lot of same features: the northern landscape, national myths, mythologies, folklore, and there were even artists' portraits - serious looking men looking for themselves. The best part of the exhibition were the fairy tale subjects, often a bit scary, glowing-eyed shapes rising from swamps, frightening trolls in the dark, bearers of the frost, and sometimes a bit humorous characters. I was also fascinated by the snowy landscapes, leafless trees, yellow sundowns and red sunrises. Norway and Finland seemed to be like the same country: Theodor Kittelsen, Hugo Simberg, Akseli Gallen-Kallela, Edward Munch and Gerhard Munthe.

Akseli Gallen-Kallela

Edward Munch

Theodor Kittelsen

VALOKUVIA HELSINGISSÄ / PHOTOGRAPHS IN HELSINKI

Näin Helsingissä peräkkäin kaksi vaikuttavaa valokuvanäyttelyä. Ateneumissa oli iso näyttely Ismo Höltön (s. 1940) mustavalkoisia valokuvia 1960-luvulta. Hän kuvasi harvinaisen lämpimästi ihmisiä sekä maaseudulla että kotikaupunkinsa Helsingin kaduilla. Maaseutu oli murroksessa, mutta näissä kuvissa näkyi vielä käsityön perinne, heinäseipäitä tehtiin käsin, vaatteet olivat nukkavieruja, mutta hymyt leveitä. Vanhoissa maatyöläisissä näkyivät raskaan työn jäljet ja lapset pyörivät nauravina jaloissa. Helsingin kaduilla uusi nuorisokulttuurikin alkoi jo näkyä, lättähattuja ja tupeerattuja tukkia. Sävykkäät ja tarkat kuvat oli vedostettu hienosti. Näissä kuvissa kuvaaja oli päässyt todella lähelle kohdettaan ja saanut taustan vaikuttavaksi osaksi kuvaa.
Kiasman näyttely Robert Mapplethorpin (1946-1989) valokuvista oli jo tuttua aikaisempien Lontoon ja Tukholman Fotografiskan pohjalta. Vastakohtaisuus Höltön näyttelyyn ei olisi voinut olla suurempi. Kumpikin edusti selvästi omaa aikaansa, Mapplethorp 1970-lukua. Aiheet oli aseteltu kliinisesti taideteoksiksi: muotokuvia, alastomia vartaloita, kukkasia, kreikkalaisia patsaita. Patti Smithin kuvista olen

aina pitänyt, niin nytkin. Muut valokuvat ovat aiemmin tuntuneet vaikuttavammilta. Näitä kahta näyttelyä ei ehkä pitäisi katsoa ihan peräkkäin, kuvaustavat ja tulokset ovat niin erilaisia. Höltön kuvissa ihmiset ovat omina persoonallisuuksinaan omassa ympäristössään - Hölttö kuvaa. Mapplethorpin kuvissa kohteet on tarkkaan valaistu ja lavastettu, jotta on saatu esiin kuvaajan haluama sanoma - Mapplethorp tekee kuvataidetta.

***********
I saw in Helsinki two powerful photograph exhibitions in a row.  Ismö Hölttö´s (b. 1940) big exhibition of black and white photos from the 1960`s was in Ateneum Art Museum. He photographed affectionately people as well in the countryside and on the streets of his home town Helsinki. The countryside was in a transition, but you could still see the traditional handwork, making hay by hand, the clothes were threadbare, but the smiles broad. You could see the markings of hard work in old farmers and the children were laughing around. In the streets of Helsinki you could already see the beginning of a new

youth culture, guys in their zoot suits and girls with their beehive hair. The tuneful and sharp picture are finely processed. In these pictures the photographer has really got close to his subjects and made the surrounding an effective part of the picture.
Robert Mapplethorp´s (1946-1989) photographs in Kiasma Art Museum are already familiar to me after exhibitions in London and Stockholm´s Fotografiska. The contrast to Hölttö`s exhibition couldn´t be bigger. Both were clearly representatives of their time, Mapplethorp of the 1970`s. His subjects were clinically staged to art works: portraits, naked bodies, flowers and Grecian statues. I have always liked the photographs of Patti Smith, and so it was now. Other photographs have felt earlier more striking. Perhaps you should not experience these two exhibitions quite in  a row, the ways to take photos and the results are so different. In Hölttö´s pictures people are themselves in their own surroundings - Hölttö takes photographs. In Mapplethorps pictures the subjects are precisely illuminated and staged to emphasize the message - Mapplethorp makes visual art. 

TOVE JANSSON - NÄYTTELY / EXHIBITION

Tove Janssonin (1914-2011) 100-vuotisjuhlanäyttely Ateneumissa Helsingissä on iso ja laaja. Näyttelyn maalausten osuus etenee miellyttäväti kronologisesti. Pidin alkukauden (1930-luku) mystisistä ja unenomaisista tummista öljymaalauksista, vesiväreista, guasseista ja muotokuvista. Maya-nimisessä muotokuvassa on selviä vaikutteita Paul Gauguinin värimaailmaan. Myöhemmät (1950-1970) öljymaalaukset olivat pettymys: ajan muotivirtausten mukaisia harjoitelmia, abstrakteja ja palettiveitsellä kasattuja merimaisemia. 1940-1950-lukujen isot seinämaalaukset ja freskot hämmästyttävät. Niissä on paljon ihmisiä, maalaukset ovat tavallaan muotokuvia, mutta aika jäykkiä ja staattisia. Tove Janssonin taiteen paras osuus on ilman muuta näyttelyssä omana osanaan esitelty Muumimaailma: kirjoja, sarjakuvia, kuvituksia, tussipiirroksia, vesiväritöitä, kuvaelmia lasivitriineissä. Vähättelikö Tove Jansson itse näitä Muumitöitään ja halusiko hän

olla enemmän esillä "oikeana" taidemaalarina? Hän oli kasvanut taiteilijaperheessä ja omisti koko elämänsä taiteen tekemiselle. Näyttelyn kuratoinut Tuula Karjalainen on nähtävästi halunnut korostaa Tove Janssonin harvinaisempaa maalausten tuotantoa. Mutta ei sille mitään voi: katsojat kurottuvat yhä lähemmäs pienen pieniä tussipiirustuksia Muumimaailmasta. Kuvissa on jotain pelottavaa tai sitten jotain humoristista, aina ne yllättävät.

Finnish Tove Jansson´s (1914-2011) 100-year anniversary exhibition in Ateneum Art Museum in Helsinki is big and extensive. The part of paintings proceeds comfortably chronologically. I admired the mystic, dark and dreamy oil paintings, water colours, gouaches and portraits of the early years (the 1930´s). In a portrait called Maya there is clear influences from Paul Gauguin´s colour ambiance. The later (1950-1970) oil paintings were a disappointment: according to the fashionable art styles made studies, abstracts and sea scenes made with palette knife. The large wall paintings and frescoes of the 1940-1950´s are astonishing. There are a lot of people in them, like group portraits, but rather static and stiff.

Maya

The best part of Tove Jansson´s art is without question in this exhibition as its own part presented Moomin world :books, comic strips, illustrations, ink drawings, water colours, scenery scenes in glass vitrines. Did Tove Jansson somehow belittle her Moomin works and like more to be recognized as a "real" painter. She grew up in a family of artists and owned her entire life to an intense making of art. The curator of this exhibition, Tuula Karjalainen, has apparently wanted to emphasize Tove Jansson´s less known production of paintings. But you can not help it: the viewers bend still nearer the tiny ink drawings of the Moomin world. In these pictures there is something frightening or something humorous, they surprise the viewer always.

RAFAEL WARDI - NÄYTTELY / EXHIBITION

Suomen pimeää talvea valaisee Ateneumin taidemuseossa Helsingissä Rafael Wardin (s. 1928) värikäs retrospektiivi. Mukana on alkukauden isoja öljyvärejä, joita on katsottava aika kaukaa, jotta muodot hahmottuvat: kaupunkinäkymiä, henkilöitä ikkunoiden edessä tai toreilla. Asetelmissa ja abstraktisissa töissä värit pääsevät pääosaan. Wardin keltainen ja punainen ovat tosi vahvoja. Mieleen tulee Henri Matisse. Uusimmissa pastellitöissä keltainen ja musta ovat todella intensiivisiä. Pastelleissa Wardin värienkäsittely hehkuu lämpöä. 

Rafael Wardi´s (b. 1928) colourful retrospective in Ateneum Art Museum in Helsinki lights up the dark winter of Finland. There are several early oil paintings, which you have to look at from afar so that the shapes start to form: city scenes, figures at windows and in the market places. In the still life and abstract paintings the colours get the main part. Wardi´s yellow and red are really strong. Large, bright colour areas remind me of Henri Matisse. In the newer pastel drawings yellow and black are really intensive. In the pastels Ward´s colour processing glows in the heat.

HELENE SCHJERFBECK

Omakuva / Self-portrait

Helene Schjerfbeck - taidenäyttely

Helsingissä Ateneumin taidemuseossa on mahtava ja läkähdyttävän laaja näyttely Suomen tunnetuimman naistaiteilijan Helene Schjefbeckin (1862-1946) teoksia.

Alkukauden laatukuvat eivät säväyttäneet, aika mahtipontisia ja useat selvästi kopioita ja tekniikkaharjoitelmia. Mutta myöhemmät maalaukset ovat persoonallisia, ja niissä on selkeästi ihan oma kieli. Muotokuvissa alkaa loppukauden töissä olla jo jonkinlaista manerismia, mutta omakuvat ovat ihan omaa luokkaansa - viimeisimmät jo ahdistavia ja melkein vaikeita katsella - hyvin rehellisiä ja aitoja. Maalausten tekniikka, vain muutamat viivat ja sävyt, on huippua.

Eniten pidin silti maisemista ja asetelmista. Niissä oli jotain ajattoman rauhallista ja mietiskelevää. Hämmästyttävää oli nähdä, miten Schjerfbeck palasi samaan aiheeseen tai muotokuvaan useita kertoja ja teki erilaisia tulkintoja, joiden välissä saattoi olla vuosia tai vuosikymmeniä. Samoin ihan huimia olivat "kopiot" El Grecon maaluksista mustavalkoisten valokuvien mukaan.

Helene Schjerfbeckin elämää on jotenkin surkuteltu: lievä ontuminen, asuminen naimattomana äidin kanssa pikkukaupungissa, varattomuus ja onnettomat rakkaussuhteet. Ihan turhaan! Hän matkusteli aika laajasti, viihtyi omassa rauhassaan ja pystyi keskittymään siihen mitä eniten halusi tehdä eli maalaukseen. Ja me saamme ihailla hänen satoja töitään yhdessä näyttelyssä.

Helene Schjerfbeck - art exhibition

In Ateneum Art Museum in Helsinki there is a huge and staggering exhibition of Helene Schjerfbeck (1862-1946), Finland´s best known female artist.

The genre-paintings of the beginning at her career did not impress, the paintings were quite pompous and many of them were clearly copies and technical studies. But the later paintings are highly personal and have clearly their own language. The portraits of her late career begin to be somewhat maneristic. But the self-portraits are in their own class - the latest are almost oppressive and hard to watch - very realistic and genuine. The technique of the paintings is suberb - only a few lines and tones.

I liked best of all landscapes and still lifes. They are timelessly peacefull ja meditative. It was surprosing to see how Schjerfbeck returned to the same subject or portrait several times and made different interpretations after several years or even centuries. Also the "copies" of El Greco`s paintings after black and white photograps were amazing.

El Grecon mukaan / Painting after El Greco

Helene Schjerfbeck`s life has been seen somehow pitiful: slight limp with the leg, life with her mother in a small town, lack of means and unhappy love life. Quite untrue! She travelled quite extencively, felt happy alone and was able to concentrate to something she really wanted to do ie painting. And so we can admire hundreds of her paintings in one axhibition.