joulukuuta 13, 2022

HIMMELBLAU / JOULUN HARSOMAA - MERRY CHRISTMAS ELVIS

 


Tapani Kokko
Electric Elvis

Talvisena päivänä vietttiin Ulla Heinosen kanssa taidepäivää Tampereella ja poikettiin galleria Himmelblaussakin. Tapani Kokko oli kuratoinut entiseen malliin jouluaiheisen näyttelyn, ja nyt teemana oli Elvis Presley. Markku Laakson isot maalaukset kultapukuisesta Elviksestä seikkailemassa Suomen lumisessa luonnossa olivat taidokkaita ja niistä hehkui joulun tunnelmaa. Suuri osa muista teoksista oli ottanut vain nimensä Elviksen laulujen sanoista kuten vaikkapa Petri Innasen keraaminen reliefi "Are You Lonesome Tonight?" Yli 20 vanhaa vinhyylilevyn kantta oli saanut uuden ilmeen Petri Ala-Maunuksen käsissä ja niitä oli revitty ja lisätty maalauksia, ja olihan siellä yksi Elviskin. Näyttely on iso, pari vanhaa tehdassalia. Ja näyttelyä jatkavat lisää parissa salissa Finlayson Art Arean tekijätiimi ja Kössi Puskan hauska puu- ja rakukeramiikkaeläin "Cacio e pepe". Näisssä kahdessa näyttelyssä on varmasti jotakin kaikille!

**************

On a wintry day we were celebrating an art day in Tampereella with Ulla Heinonen and we stopped also in Gallery Himmelblau. Petri Kokko has curated a traditional Christmas exhibition, and now the theme is Elvis Presley. Markku Laakso's big paintings of gold suited Elvis wandering around the snowy Finland are masterful and full of christmasy feeling. Quite a many of the works has just taken its name after Elvis' lyrics like Petri Innanen's ceramic relief "Are You Lonesome Tonight?" Over twenty old vinyl records have got a new look in the hands of Petri Ala-Maunus, and the records are torn and added with paintings, and one of them is even Elvis. The exhibition is large, couple of old factory halls. And the exhibition is continued in two more halls by the team working on Finlayson Art Area and Kössi Puska's fun wood and raku ceramics animal "Cacio e pepe". There surely is something for everyone in these two exhibitions!

Petri Innanen
Are You Lonesome Tonight?


Petri Ala-Maunus


Petri Ala-Maunus


Markku Laakso
Nuotiolla / Bonfire


Markku Laakso
Kahvitauko / Coffee Break


'
Kössi Puska
Cacio e pepe


joulukuuta 12, 2022

Kissakortti: 495 / Cat Cards: 495


 
Camilla Mickwitzin (1937-1989)  piirroksessa "Tammikuu" kirjaan Mimosan syntymäpäiväkirja (1986) on pelottava lumiakka tai oikeastaan luminen noita-akka luutineen. Pään päälle istahtanut varis näyttää pelästyneeltä. Mäen päällä lumiakan tehnyt poika on ylpeä luomuksestaan. Ja luudan varrella istuva kissa ei oikein tiedä, mitä hänen pitäisi tehdä. Kortin tunnelma sopii hyvin juuri nyt maahan satavaan lumeen.

**********

In this drawing "January" for a book Mimosa's Birthday Diary (1986) by Camilla Mickwitz (1937-1989) there is a scary snow hag or actually snowy witch with her broom. A crow has sat on her head looks frightened. The young boy on the hill who apparently has made the snow hag is proud of his creation. And the cat sitting on the broom stick does not know what she is supposed to do. The atmosphere of the card fits fine with the snow falling on the ground right now.

joulukuuta 10, 2022

VEDOSTUSTA / PRINTING


Vedostin  muutaman lisäkappaleen linopiirroksesta "Pispala klo 15.59 - Eteenpäin" samalla kun vedostin yhden tilauksen. Otin muutaman kuvan vedostuksen eri vaiheista : musteen levityksestä, kuvan vedostuksesta ja lopullisista töistä, joihin oli lisätty erillinen linopiirros kuumailmapallosta ja sekin vielä väritettiin. Tämän 
kuvan koko on 30 x 100 cm, ja siihen on yhdistetty viisi erillista A4-kokoista linoa. Käytin aika paksua bambupaperia, Hahnemühlen 265 grammaista, ja se onkin aika paljon käsivoimaa ja painamista vaativa paperi käsin vedostettaessa. Painoina käytän kiviä, lasipainoja ja kaulimia. Muste on vesiliukoista linoväriä. Linopiirrosten teko on siitä ihana laji, että kaiken voi tehdä käsin ja eri vaiheita on monia.

***********'

I printed a few prints more of my linocut " Pispala at 15.59 pm - Forwards" at the same time that I printed an order. I took some photos from different stages of printing: spreading the ink, printing the picture and final works, where I still added a separate linocut of a hot air balloon which is also coloured by hand. The size of this picture is 30 x 100 cm, and it is combined of five separate A4-sized lino pieces. I used rather heavy bamboo paper, Hahnemühle 265 grams, and it really requires some strength when printing by hand. As weights I used stones, glass weights and rolling pins. The ink is water soluble lino ink. Making linoprints is a lovely genre of printing, because there is so many different stages and you can make everything by hand.









joulukuuta 07, 2022

TULEN UUDESTAAN / I WILL COME AGAIN


 Nyt taitaa olla valmis tämä vaalensininen pastellitaivas lintuineen, aurinkoineen ja Pispalan pihoineen. Alaosassa on linopiirros Pispalan pihasta ja portaista. Sinisellä pastellitaivaalla paistaa iso linopiirros auringosta, jolla on aavistus punaista keskellä ja iso halo ympärillään. Yritin pitää taivaan aika ilmavana, joten linopiirroksia linnuista on "vain" kuusitoista. Kolmella tikalla on punaiset mahat ja päälaet. Taivaanranta on hiukan violetti ja pari pilveä risteilee poutataivaalla. Tämä työ on isompaa sarjaani pastellitaivaita, 70 x 40 cm. Ja löysinhän tällekin nimen Juicen lyriikasta, laulusta Kaksoiselämää: "Vaikken koskaan luotasi poistunutkaan, tulen uudestaan".

**************

This pale blue pastel sky might now be ready with its birds, sun and Pispala yard. At the bottom there is a linocut of Pispala yard and stairs. A big linocut sun is shining in the pastel sky and it has just a bit red in the middle and a large round halo around. I tried to keep the sky rather airy, so there are "only" sixteen birds. Three woodpeckers have red tummies and heads. The horizon is a bit purple and couple small clouds are floating in the sunny sky. This picture is one in my larger series of pastel skies, 70 x 40 cm. And I found the name for this picture also from Juice Leskinen´s lyrics from a song Double Life: " Even Though I Never Went Away From You, I Will Come Again".



joulukuuta 05, 2022

Kissakortti: 494 / Cat Card: 494


"Eine Katze ist durchaus in der Lage fur andere Katzen und für ihren menchlichen Gefärthen zu sorgen - ihn würde sie nie Herrchen nennen, da sie ohne Zweifel nichts anderes in ihm sieht, als eine sehr grosse Katze, die eigenartigerweise auf ihren hinterbeinen steht. /

Kissa pystyy täydellisesti huolehtimaan muista kissoista ja heidän ihmiskumppaneistaan ​​- hän ei koskaan kutsuisi ihmistä herraksi, koska hän epäilemättä näkee tämän vain erittäin suurena kissana, joka kummallisesti seisoo takajaloillaan."

Näin lukee kortissa kuvan vieressä. Ja mitä kummallista siinä nyt on seisoa takajaloillaan? Tämäkin kissakin seisoisi koko ajan jos siitä olisi jotain hyötyä. Valokuvan on ottanut Anneliese Stephen.

***********

"Eine Katze ist durchaus in der Lage fur andere Katzen und für ihren menchlichen Gefärthen zu sorgen - ihn würde sie nie Herrchen nennen, da sie ohne Zweifel nichts anderes in ihm sieht, als eine sehr grosse Katze, die eigenartigerweise auf ihren hinterbeinen steht. /

A cat is perfectly capable of caring for other cats and their human companions - she would never call him master, as she no doubt sees him as nothing more than a very large cat, oddly enough standing on his hind legs."

This is the text on the card by the picture. And what is it so peculiar to stand on hind legs anyway? Even this cat would stand all the time if there would be some point in it. The photograph was taken by Anneliese Stephen.



joulukuuta 04, 2022

TIKAT / WOODPECKERS

Vedostin linopiirroksia linnuista siniselle pastellitaivaalle. Kolme suurinta lintua ainakin muistuttavat tikkoja, muut vain lentelevät. Lisääkin on varmaan tähän tulossa pieniä lintuja, mutta yritän pitää kuvan ilmavana. Valkoisen auringon keskellä on hentoa punaista.

***************

I printed linocuts of birds on the blue pastel sky. Three largest birds at least remind me of woodpeckers, the other birds are just flying around. Surely there will be more small birds in this picture, but I try to keep the image airy. In the middle of a white sun there is a gentle red centre


 

joulukuuta 03, 2022

LINNUT TAIVAALLE / BIRDS IN THE SKY

Pastellitaivas alkaa olla mielestäni valmis, hennon sininen, muutama pilvi, halo auringon ympärillä ja puna/violetti taivaanranta. Linopiirrokset linnuista vedostetaan nyt taivaalle tyhjille paikoille, jotka jätin sapluunojen avulla pastellia levittäessä. 

***********

The pastel sky starts to look ready in my mind, gentle blue, a halo around the sun, a few clouds and pink/purple horizon. Linocuts of birds will now be printed in the sky on the empty spots that I left with stencils when spreading pastel.






joulukuuta 02, 2022

SIVELTIMEN VOIMA - NÄYTTELY / POWER OF THE BRUSH - NÄYTTELY


Akseli Gallen-Kallela

 Tampereen taidemuseon  näyttely "Siveltimen voima" esittelee taidetta Suomalaiset taidesäätiöt ry:n kokoelmista. Teokset on valittu aika löyhästi edustamaan suomalaista ekspressionismia tai taiteilijan omien tuntemusten esittämistä 1800-luvun lopulta nykypäivään. Joukossa on aika paljon harvemmin nähtyjä töitä pankkien ja muiden liikelaitosten kokoelmista. Joukosta voi hyvin poimia omia suosikkejaan. Museon alakerrassa on Dimensio-ryhmän näyttely, jossa pääosassa ovat valo, liike, ääni ja väri yhdessä tai erikseen. Käytiin näyttelyissä kirjaston Aatetoverit -ryhmän kanssa ja tutkailtiin mm. Timo Heinon munankuorilla päällystettyä lapsi-hahmoa valopedillä. Lapsi ei ollut ihan noin pelottavan näköinen kuin valokuvassa.

***************

 "Power Of the Brush" exhibition at Tampere Art Museum presents art from the collections of Suomalaiset Taidesäätiöt ry / Finnish Art Foundations. The works have been selected rather loosely to represent Finnish expressionism or presentations of artists' own feelings from the end of the 19th century to the present. There are quite a lot of rarely seen works from the collections of banks and other firms. It´s easy to spot your own favorites. At the basement of the museum there is an exhibition by Dimensio Group. In the main role here are the light, sound, movement and colour, all together or separate. We visited the exhibitions with a group of friends from  library scrutinizing e.g. Timo Heino's child character covered with pieces of eggs on a light bed. The child was not quite so sinister looking as in the photograph.



Teemu Saukkonen


Sven Grönvall


Einar Ilmoni


Tyko Sallinen


Marcus Collin



Timo Heino


joulukuuta 01, 2022

TYYNE ESKO - NÄYTTELY / EXHIBITION

Yksi osa tämän talven Naivismin talvi-näyttelyä Iiittalassa on Saarijärven museosta lainaan saatu kokoelma Tyyne Eskon (1920-2011) yhteiskuntakriittisiä maalauksia.Näyttelyn avasi kuraattori Veikko Halmetoja.  Tyyne Esko oli mestari aika harvalukuisten suomalaisten ITE-taiteilijloiden, kansantaiteilijoiden tai ns. outsiderien keskuudessa. Iittalan näyttelyssä olevissa töissä on paljon kriittistä tekstiä politiikasta, poliitikoista, poliittisista puolueista, epäoikeudenmukaisuudesta, Yleisradiostakin - siis vallan pilaamista henkilöistä pienen ihmisen näkökulmasta. Värit kuvissa ovat hienot. 

**********

One part of this winter´s Naïve Art exhibition in Iittala is a collection of socially critical paintings by Tyyne Esko (1920-2011) on loan from Saarijärvi Museum. The exhibition was opened by the curator Veikko Halmetoja. Tyyne Esko was a master among the rather rare Finnish ITE-Artists, folk artists or so called Outsider artists. In the paintings at Iittala exhibition there are a lot of critical texts about politics, politicians, political parties, injustice, even the Public radio - ergo people spoiled by power seen from a point of view of a small human. The colours in the pictures are superb. 







marraskuuta 30, 2022

MUKANA NAIVISMIN TALVI-NÄYTTELYSSÄ / AT NAÏVE ART WINTER EXHIBITION

 


Omiakin töitäni on mukana Naivismin talvi-näyttelyssä Iittalassa, ja ne onkin kauniisti laitettu esille. Näyttelyseinällä on kolme isompaa työtä, linopiirroksia ja kahdessä myös pastellitaivasta, Pispalaa, lintuja ja kissoja. Aulakaupassa näyttää olevan ihan oma soppi: pienempiä linopiirroksia, kortteja ja kalentereita ja vielä erikseen joulukortteja. Keittiöpyyhkeitäkin aulakaupasta löytyy, mutta kutsuvierasavajaisten ruuhkassa ne olivat hukkuneet toppatakkien alle. Tämä näyttely muuttuu ja elää talven aikana, sillä mukaan saa ostamansa työt heti seinältä, vaikka joululahjaksi. 

**********


My own works are also included in the Naïve Art Winter exhibition in Iittala, and how lovely they are presented. There are three larger works on the wall of the exhibition, linocuts and also pastel sky in two of them, Pispala, birds and cats. At the lobby shop there seems to be my own nook: smaller linocuts, cards and calendars, and still separately Christmas cards. There will be found also tea towels at the lobby shop, but in the crowded guest opening day they were under guests´ quilted jackets.