Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eino Viikilä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eino Viikilä. Näytä kaikki tekstit

heinäkuuta 09, 2023

TAITEENYSTÄVÄT IITTALASSA / WITH FRIENDS OF ART IN IITTALA


Pieni ystäväporukkamme "Taiteenystävät" teki jokakesäisen retkensä Iittalaan naivistien jo 35. kesänäyttelyyn, jonka teemana nyt on "Elämä edessä". Kaikki yhdessä totesimme, että näyttely tuntuu vain vuosi vuodelta paranevan. Itsellenikin tämä oli juhlavuosi - 10. vuosi Iittalassa. Veikko Halmetoja on kolmatta vuotta kuraattorina, ja hänen näkemyksensä on havaittavissa positiivisesti. Ripustus ja jopa huoneiden seinien maalaus eri värisiksi toimii erinomaisesti. Nyt saman tekijän teoksia on viime vuotista enemmän yhdessä kokonaisuutena - auttaa syventymistä. Ja katselijoita riittää, myös aulashopissa kävi vilske. Itse pidän tosi paljon eri tekniikloiden nykyisestä kirjosta, taulujen ja veistosten vuorottelusta, tuftauksista ja kirjontatöistä. On se kaunis, lämmin ja iloinen näyttely!

Poikkesimme myös vanhan puukoulun lähellä olevaan kylätalon näyttelyyn, jossa on esillä mm. Raxu Helmisen mestarillisia gelli-printtejä. Niiden teosta oli tosi mielenkiintoista kuulla, taisin itsekin saada monta vinkkiä tai ideaa.

***************


Our small group of friends "Friends of Art" took its traditional trip to Iittala´s Naïve Artists summer exhibition - already 35th and themed now "Life Ahead". We all together commended on that this exhibition seems to get just getting better every year. Also for me this is an anniversary - tenth year in Iittala. Veikko Halmetoja is the curator for the third year now, and his vision is visible positively. The hanging and even painting rooms with different colour is functioning superbly. Now the works of the same artist are more together as an whole - it help you to concentrate. And there was a lot of viewers, also a lot of buzzing in the lobby shop. I liked really much about the variations of different techniques, alternation of the paintings and sculptures, tufting and embroidery. It really a beautiful, warm and happy exhibition!

We stopped also at Kylätalo beside the old school building and saw there Raxu Helminen´s masterly Gelli prints. It was really interesting to hear about making them, I might myself got several hints and ideas.


















Raxu Helminen

toukokuuta 14, 2023

IITTALAAN JUNALLA / TO IITTALA BY TRAIN

Naivistit Iittalassa -kesänäyttely "Elämä edessä" aukeaa maanantaaina 15.5.2023. Iittalaan pääsee kätevästi junallakin naivistisen taideaseman kautta. Asemalla on alikulkutunnelissa Kikka Nyrénin muraali, läheisen keilahallin seinässä Lauri Lahtisen puureliefejä, suurissa kukkaruukuissa Pirkko Pullinen- Valtosen maalauksia, keskellä pihaa Eino Viikilän patsas tanssivasta karhusta, joka sai Käärijän kunniaksi eilen vihreän boleron. Asemakatoksen metalliset reiítetyt kuvat ovat kahdesta linopiirroksestani: Hanuristin vapaapäivä ja Kissat ikkunalla. Nyt huomasin, että asemakatoksen sisälle katonrajaan oli tullut kolme qr-koodia, joita klikkaamalla tai lukemalla esim. puhelimen kameralla saa esiin asemakatoksen esittelyjä suomeksi ja englanniksi. (linkki qr-tiedostoihin on myös tekstistä kuvan alla/vieressä). Yhdessä on äänitallenne, jossa kerron englanniksi yllätyksistä linojen mukkaamisessa metalliseiniksi. Yhdessä videossa Karoliina Härkälä kertoo suomeksi taideaseman synnystä ja yhdessä kerrotaan englanniksi kokemuksia ja tuntemuksia taideasemasta käytöstä.

***************

Naïve Artists in iittala summer exhibition "Life Ahead" opens on Monday, May 15/2023. Iittala is easily reachable even by train via the Naïve train shelter. There is a mural by Kikka Nyrén in the underpass tunnel, on the wall of a bowling alley there are wooden reliefs by Lauri Lahtinen, Pirkko Pullinen-Valtonen´s paintings are on the flower pots. in the middle of the yard is Eino Viikilä´s  scuplture of a dancing bear, which got a green bolero yesterday honoring Finland´s Euro Vision singer Käärijä. The punched metal walls have been made from two of my linocuts, Accordionist´s Day Off and Cats in the Window. Now I spotted , that inside the train shelter almost at the ceiling there have appeared three qr codes, and by clicking or reading them for example with your mobile´s camera, you can get presentations of the train shelter in English and in Finnish (the link is also in the text by or under the qr code).. On one them I´m telling in English about surprises in making of the metal walls. On one video Karoliina Härkälä is telling about the birth of the train shelter in Finnish, and in one video there are in English  experiences and feelings about using the train shelter.



 Maija Kanerva kertoo englanniksi taideaseman metalliseinien synnystä.

Maija Kanerva tells in English about the making of metal walls of the rain shelter.




Karoliina Härkälä kertoo suomeksi asemakatoksen synnystä.

Karoliina Härkälä telling in Finnish about the birth of the train shelter.


















heinäkuuta 20, 2022

IITTALA TAAS / IITTALA AGAIN

 


Taas kävin  Naivistit Iittalassa 2022 kesänäyttelyssä pienen ystäväporukan kanssa. Ja katsottavaahan edelleen  riittää! Tässä näyttelyssä kun on 50 naivistin töitä varmaan lähes 500 ja aulakauppakin pullollaan naivismia. Ei varmaan ole viimeinen kerta kun tänä kesänä käyn tässä näyttelyssä.

************

I visited again with a small group of friends at the Naïve Artists in Iiittala summer 2022 exhibition. And there still is so much to see! In this exhibition there are works by 50 naïve artists surely almost 500 and the lobby shop is full of naïve art. This is not even the last time I will visit this exhibition this summer - I think.










lokakuuta 20, 2020

TYÖT IITTALAN TALVINÄYTTELYYN / WORKS TO IITTALA`S WINTER EXHIBITION


Naivistit Iittalassa -talvinäyttely lähestyy ja avataan 1.11.2020. Siispä vein muutaman uuden työn näyttelyyn ja lisäksi aulashoppiin kortteja, pyyhkeitä, kalentereita ja linopiirroksia. Puukoulussa odotti jo osa tulevan näyttelyn töistä ripustustaan. Sain  siis hiukan esimakua. Hieno näyttely on tulossa!

*****************

Naïve Artists in Iittala winter exhibition is getting nearer, and it will be open from the 1st of November, 2020. So I took a few new works for the exhibition and also cards, tea towels, calendars and linocuts for the lobby shop. Some of the works for the new exhibition were already waiting in the wooden school building for the hanging. So I got a bit of foretaste. This will be a fine exhibition!



















elokuuta 02, 2018

MTV: Iittalan taideasema / MTV: IIttala Art Station

Lyhyt loppukevennys MTV:n kymppiuutisten loppuun tuli ulos eilen 1.8. 2018. Aiheena oli Iittalan naivistinen taideasema. Naivistit Iittalassa säätiöstä Ulla Heinonen esitteli Kikka Nyrénin upeat muraalit, Eino Viikilän tanssivan karhun, Pirkko Pullinen-Valtosen maalatut betonirenkaat ja Lauri Lahtisen reliefit petankin pelaajista. Sain esitellä itse asemakatoksen rei'itetyt seinät kissalinoistani. Juuri oli satanut, mutta asemalla tuntui paistavan aina aurinko.Toimittaja oli Joonas Lepistö.

MTV:n loppukevennys / The short MTV News clip

*****************
A short clip at the end of MTV´s News At Ten came out yesterday 1st of August, 2018. The subject was the Naïve art station in Iittala. Ulla Heinonen from the Naïve Artist in Iittala Foundation told about Kikka Nyrén´s glorious murals, Eino Viikilä´s dancing bear, Pirkkko Pullinen-Valtonen´s painted concrete rings and Lauri Lahtinen´s reliefs of petanque players. My part was to introduce the punctured walls after my linocut cats on the walls of the train shelter. It had just rained, but the sun seems to shine always at the station. The presenter was Joonas Lepistö.


Kikka Nyrén

Eino Viikilä

Pirkko Pullinen-Valtonen

Lauri Lahtinen

Lauri Lahtinen

Asemakatos /Train shelter