Näytetään tekstit, joissa on tunniste Petri Nuutinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Petri Nuutinen. Näytä kaikki tekstit

kesäkuuta 18, 2026

FINLAYSON ART AREA / FAA 2026 -NÄYTTELY / EXHIBITION


2026 FAA / Finlayson Art Area
-näyttelyt Galleria Himmelblaun tiloissa Tampereella ovat avoinna 13.6 - 16.8. ti-su klo 11-18 (suljettu juhannuksena 19. -21.6.).

Aikaa näyttelyjen kokemiseen kannattaa varata.
Yksi iso tehdassali esittelee Ossi Somman veistostaidetta. 1960-luvulta lähtevä poliittinen vire teoksissa näkyy kuten patsaassa, jossa tasapainotellaan jumalan/ihmisyyden ja mammonan välillä. Tuoleja on tosi paljon.
Toisessa tehdassalissa OivaToikan lasiteokset heijastavat myös vuosikymmenien tyylit tai niiden pysyvyyden. Hauska oli jokseenkin samanlainen pari vuosilta 1968 ja 2004.
Yhden salin täyttävät viiden taiteilijan Kaksi aurinkoa- näyttely. Kameraan jäi pari kuvaa Erik Niemisen maaalauksista.
Yksi kokonainen kerros on omistettu Himmelblaun grafiikanpajassa kautta vuosikymmenten tehdylle grafiikalle. Mielenkiintoisin näyttely!
Osa taiteilijoista on tuttuja, Himmelblaun näyttelyissä nähtyjä ja rakastettuja kuten Esa Riippa, Inari Krohn tai Tiina Kivinen. Mukana on iso joukko ainakin itselleni tuntemattomampia tekijöitä ja hieno pari Teemu Mäenpään tiikeristä ja siitä, miten grafiikka voi väreillä ja vedostusjäljellä muuttaa kuvan tunnelmaa.
Ulkona parkkihallin seinällä on Petri Nuutisen suuri valokuvateos, useista porrasaiheista hienosti koottu. Ja parkkihallin portaissa (sisäänkäynti ovesta vasemmalla seinäkuvasta) on lisää pienempiä valokuvia, joiden muodot sopivat hienosti vanhan porrashuoneen betoni- ja tiiliseiniin.

******************


2026 FAA / Finlayson Art Area
exhibitions at Gallery Himmelblau in Tampere are open from 13.6 - 16.8. Tue-Sun 11am-6pm (closed during Midsummer from 19-21.6). It is worth reserving time to experience the exhibitions.
One large factory hall presents Ossi Somma's sculpture art. The political mood originating from the 1960s is visible in the works, such as in the statue, which balances between God/ human soul and Mammon. There are a lot of chairs.
In the other factory hall, OivaToikka's glass works also reflect the styles of the decades or their permanence. A couple from 1968 and 2004 were somewhat similar.
One hall is filled with the Two Suns exhibition by five artists. The camera caught a couple of pictures of Erik Nieminen's paintings.

One entire floor is dedicated to the graphics made in Himmelblau's graphic workshop over the decades. The most interesting exhibition! Some of the artists are familiar, seen and loved in Himmelblau exhibitions, such as Esa Riippa, Inari Krohn orTiina Kivinen. There is a large group of artists who are at least unknown to me and a great couple of Teemu Mäenpää's tigers showing how graphics can change the mood of a picture with colors and a print.
Outside on the wall of the parking garage is a large photographic work by Petri Nuutinen, nicely assembled from several staircase themes. And on the stairs of the parking garage (the entrance from the door to the left of the wall picture) there are more smaller photographs, the shapes of which fit nicely with the concrete and brick walls of the old stairwell.



















kesäkuuta 26, 2024

MÄNTÄN KUVATAIDEVIIKOT - PEKILO -NÄYTTELY / EXHIBITION


Antti Arkoma

Mäntän kuvataideviikot Pekilo-tehtaassa
oli jälkeen kerran täynnä kaikkea mahdollista nykytaiteen materiaalia ja tekniikkaa, installaatioita, maalauksia, ryijyjä, veistoksia, lasia, valokuvia ja ääniä.
Tänä vuonna teokset oli valinnut kuraattori Heli Ryhänen.
Heti aulassa jäin katsomaan Antti Arkoman maalauksia. Niissä oli samaa tunnelmaa kuin Galleria Halmetoja Mänttän Viggo Wallensköld-näyttelyssä.
Ja sitten jäin ihmettelemään seinän kokoista sinistä reliefiä, jonka taustapuoli paljasti työn koostuvan hylätyistä kuormaliinoista, tekijä on Laura Lilja.
Yhdessä pimeässä huoneessa jäin onneksi katselemaan seinällä liikkuvia valopalluroita. Aluksi tavanomaiselta näyttänyt installaatio sai uuden elämän, Johannes Heikkilän Paakkola Playground.
Yhdessä pimeässä huoneessa maagisen tunnelman Anne Meskasen Piilopaikkaan toivat sängyn alta pilkottavat jalat (tuntui melkein kuin ne olisivat liikkuneet) ja ajoittain vaimea hihitys.
Tuttua laatua oli valokuvissa, Petri Nuutinen ja Touko Hujanen. 36 taiteilijaa ja vielä muutama tarttui kännykän kuviin, tiedot tekijöistä alla.

*********************

Laura Lilja

Mänttä's visual arts weeks
at the Pekilo factory were once again full of all possible contemporary art materials and techniques, installations, paintings, rugs, sculptures, glass, photographs and sounds. This year, the works were chosen by the curator Heli Ryhänen. Right in the lobby, I stopped to look at Antti Arkoma's paintings. They had the same atmosphere as Galleria Halmetoja Mänttä's Viggo Wallensköld exhibition. And then I was left wondering about the wall-sized blue relief, the back side of which revealed that the work consists of discarded cargo cloths, the is artist is Laura Lilja. Fortunately, I stayed in one of the dark rooms to watch the light balls moving on the wall. The installation that seemed ordinary at first got a new life, Johannes Heikkilä's Paakkola Playground. In one dark room, the magical atmosphere of Anne Meskanen's Hiding Place was brought by the legs under the bed (it almost felt as if they had moved) and from time to time muffled giggles. There was a familiar quality in the photos, Petri Nuutinen and Touko Hujanen. 36 artists and a few more pictures of the mobile phone, information about the artists below.


Laura Lilja




Johannes Heikkilä


Johannes Heikkilä: Paakkola Playground


Petri Nuutinen


Petri Nuutinen


Anne Meskanen: Piilopaikka


Kaisa Huotari


Kaisa Huotari: Lahjakaupan tulitikkuaski

Hanna Marno: Atlas karmiinipunaisen 
kastemadon mukaan. joka sukelsi
tunttemattomiin syvyyksiin (osa
installaatiosta)


Touko Hujanen



maaliskuuta 17, 2024

MARJA PIRILÄ - NÄYTTELY / EXHIBITION


Ihana tämä Marja Pirilän suuri retrospektiivinen valokuvanäyttely Taidehallissa Helsingissä. Niin paljon katsottavaa kronologisesti etenevissä saleissa: mustavalkoisia perinteisiä, camera obscura eli neulanreikäkameralla otettuja kuvia, Marjan yhdessä Petri Nuutisen kanssa rakentamia camera obscura-koppeja ja ämpäreitäkin, kauniit kuvat jo melkein tuhoutuneista taloista ja Milavidasta, jonka pelastumiseen Marjan kuvilla oli varmasti vaikutusta, tutkielma Iris-tyttären luokkakavereista - ja varmasti vielä runsaasti taidetta jäi pois näyttelystä. Kiersin salit kahteen kertaan!
------
Marja Pirilän hieno valokuvanäyttely Taidehallissa toi mieleen oman kokemukseni Marjan camera obscura eli neulanreikäkameran mallina 1990-luvun puolivälissä (kuva viimeisenä alla). Marja oli jo aloitellut camera obscura-kuvien ottoa, joissa mallin ylle heijastuu ylösalaisin maisema ulkoa. Marja peitti huoneen ikkunan kokonaan mustalla muovilla, johon teki pienen reiän ja sieltä otettiin kuva. Valotusaika oli aika pitkä ja olisi pitänyt olla liikkumatta. Mutta sitten pärähti kännykkä soimaan ja automaattisesti käänsin pääni, siitä pieni kasvojen epätarkkuus. Luulin pilanneeni kuvan. Mutta nyt Taidehallissa näin, että jotkut muutkin mallit olivat liikahtaneet, mutta ei se tunnu Marjaa haittaavan. 


*******************

This is such a wonderful retrospective photo exhibition by Marja Pirilä at Taidehalli in Helsinki. So much to look at in the chronologically advancing halls: black and white traditional photos,  camera obscura pictures taken with a pinhole camera, camera obscura booths and even buckets built by Marja together with Petri Nuutinen, beautiful pictures of already almost destroyed houses and Milavida, whose saving Marja's pictures certainly had an impact on, the series of Iris the daughter's classmates - and certainly a lot of art was left out of the exhibition. I circled in the halls twice!
------ 
Marja Pirilä's fine photo exhibition at Taidehalli reminded me of my own experience as a model of Marja's camera obscura or pinhole camera in the mid 1990s (the photo is the last below). Marja had already started taking camera obscura pictures, where the landscape outside is reflected upside down on the model. Marja completely covered the room's window with black plastic, made a small hole in it and took a picture from there. The exposure time was quite long and I should have stayed still. But then the cell phone started ringing and I automatically turned my head, hence the slight blurring of the face. I thought I ruined the picture. But now at Taidehalli I saw that some other models had also moved, but it doesn't seem to bother Marja.















marraskuuta 18, 2022

TAMPERE DOK - NÄYTTELY / EXHIBITION



Petri Nuutinen

 Finlaysonin Vooninki-tilassa on iso valokuvanäyttely Tampere DOK. Tila on hurmaava vanha tehdashalli, ja näyttelykin mielenkiintoinen, kotikaupunkiinsa sopiva. Joukko tamperelaisia valokuvaajia on keskittynyt kuvaamaan kaupunkitilan muutoksia, tietöitä, ihmisiä kaduilla ja kotona, harvoja luonnontiloja ja rakennusten purkamisia. Petri Nuutisen iso seinä on vaikuttava. Valokuvat erottuvat tummasta taustastaan valaistuina. Iso osa kuvista on kaduilta, ratikan rakennustöistä, ja niitä tuntuu yhdistävän viivat, jotka muodostavat jänniä kuvioita, muutama yksityiskohtakin on mukana. Tyylikäs ja tehokas kuvakokonaisuus! Marja-Liisa Torniaisella on kuvissaan Hippostalon purkamisesta hiukan samaa tunnelmaa. Näyttelyjulisteessa on mustavalkoinen kuva ihmisvilinästä Keskustorilla Jana Machackova-Oeyn kuvaamana, tuttu näky, porukka puskee melkein räntäsateessa eteenpäin päät painuksissa.

*************


Petri Nuutinen

At Finlayson Vooninki there is a large photography exhibition Tampere DOK. The rooms are a fascinating old factory halls, and the exhibition is also interesting, suitable for its home town. A group of photographers from Tampere are focused on picturing the changes of the urban space, road works, people on the streets and at home, rare natural locations and demolishing of buildings. Petri Nuutinen's big wall is striking. The photographs are like glowing from their dark background illuminated. Most of the photos are from streets, road works of the tramlines, and they are combined by lines, which are constructing gorgeous patterns, there are also a few detail photos. What a stylish and effective ensemble of photos! There is something similar feeling in Marja-Liisa Torniainen's photographs of the demolishing of Hippos House. IN the exhibition poster there is Jana Machackova-Oey's  black and white picture of the central square, a familiar sight, people are pushing forward almost in the sleet rain their heads down.


Marja-Liisa Torniainen




lokakuuta 07, 2022

NYKYAIKA - NÄYTTELY / EXHIBITION

 


Vielä ehdin valokuvakeskus ja galleria Nykyajan 40-vuotisnäyttelyyn, jonka ovat koonneet tai kuratoineet Petri Nuutinen ja Marja Pirilä. Näyttelyn idea: mukana olevat kymmenen valokuvaajaa ovat valinneet kukin yhden työn uransa alkuajoilta ja toisen nykypäiviltä. Monen kohdalla kehitys on ollut huimaa. Eniten kiinnostivatkin nykypäivien valokuvat tai Marja Pirilän kohdalla oikeastaan installaatio. Suureen vaatekaappiin oli rakennettu joukko neulanreikäkameroita tai linssejä, joista näkyi vastakkaisen kadun maisema. Petri Nuutisen monikulmaiset metallille vedostetut kuvat ovat huimia, kuten portaikko Kuubasta. Veli Granön kuva pojastaan Eugen Schaumanin haudalla liikutti ja Riitta Päiväläisen maisema ihastutti. Mielenkiintoinen näyttely!

*****************

I still managed to visit in time the 40th Anniversary exhibition of Photographic Centre and Gallery Nykyaika, put together or curated by Petri Nuutinen and Marja Pirilä. The idea of the exhibition: ten participating photographers have each selected two of their own photos, one from the beginning of their career and one of nowadays. The development of many of them has been tremendous. So I was more interested in the photos of today or with Marja Pirilä actually her installation. She had build many Camera Obscura lenses inside a huge cloth cupboard, and you could see through them the opposite street. Petri Nuutinen´s polygonal photos made on metallic boards are wild, like a staircase from Cuba. Veli Garnö´s photo of his son at the grave of Eugen Schauman is touching, and Riitta Päiväläinen´s landscape is enchanting. What an interesting exhibition!