Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pekilo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pekilo. Näytä kaikki tekstit

kesäkuuta 26, 2024

MÄNTÄN KUVATAIDEVIIKOT - PEKILO -NÄYTTELY / EXHIBITION


Antti Arkoma

Mäntän kuvataideviikot Pekilo-tehtaassa
oli jälkeen kerran täynnä kaikkea mahdollista nykytaiteen materiaalia ja tekniikkaa, installaatioita, maalauksia, ryijyjä, veistoksia, lasia, valokuvia ja ääniä.
Tänä vuonna teokset oli valinnut kuraattori Heli Ryhänen.
Heti aulassa jäin katsomaan Antti Arkoman maalauksia. Niissä oli samaa tunnelmaa kuin Galleria Halmetoja Mänttän Viggo Wallensköld-näyttelyssä.
Ja sitten jäin ihmettelemään seinän kokoista sinistä reliefiä, jonka taustapuoli paljasti työn koostuvan hylätyistä kuormaliinoista, tekijä on Laura Lilja.
Yhdessä pimeässä huoneessa jäin onneksi katselemaan seinällä liikkuvia valopalluroita. Aluksi tavanomaiselta näyttänyt installaatio sai uuden elämän, Johannes Heikkilän Paakkola Playground.
Yhdessä pimeässä huoneessa maagisen tunnelman Anne Meskasen Piilopaikkaan toivat sängyn alta pilkottavat jalat (tuntui melkein kuin ne olisivat liikkuneet) ja ajoittain vaimea hihitys.
Tuttua laatua oli valokuvissa, Petri Nuutinen ja Touko Hujanen. 36 taiteilijaa ja vielä muutama tarttui kännykän kuviin, tiedot tekijöistä alla.

*********************

Laura Lilja

Mänttä's visual arts weeks
at the Pekilo factory were once again full of all possible contemporary art materials and techniques, installations, paintings, rugs, sculptures, glass, photographs and sounds. This year, the works were chosen by the curator Heli Ryhänen. Right in the lobby, I stopped to look at Antti Arkoma's paintings. They had the same atmosphere as Galleria Halmetoja Mänttä's Viggo Wallensköld exhibition. And then I was left wondering about the wall-sized blue relief, the back side of which revealed that the work consists of discarded cargo cloths, the is artist is Laura Lilja. Fortunately, I stayed in one of the dark rooms to watch the light balls moving on the wall. The installation that seemed ordinary at first got a new life, Johannes Heikkilä's Paakkola Playground. In one dark room, the magical atmosphere of Anne Meskanen's Hiding Place was brought by the legs under the bed (it almost felt as if they had moved) and from time to time muffled giggles. There was a familiar quality in the photos, Petri Nuutinen and Touko Hujanen. 36 artists and a few more pictures of the mobile phone, information about the artists below.


Laura Lilja




Johannes Heikkilä


Johannes Heikkilä: Paakkola Playground


Petri Nuutinen


Petri Nuutinen


Anne Meskanen: Piilopaikka


Kaisa Huotari


Kaisa Huotari: Lahjakaupan tulitikkuaski

Hanna Marno: Atlas karmiinipunaisen 
kastemadon mukaan. joka sukelsi
tunttemattomiin syvyyksiin (osa
installaatiosta)


Touko Hujanen



kesäkuuta 13, 2017

MÄNTTÄ 2017


Yasushi Koyama: Kävelevä kissa 
Katjant-paita päällä
Pienessä Mänttä-Vilppulan kaupungissa on melkein liikaa taidetta yhdellä kertaa katsottavaksi. Jo XXII Mäntän kuvataideviikot 2017 levittäytyy ympäri kaupunkia, mutta pääpaikkana on vanha tehdasrakennus Pekilo. Tämän vuoden nykytaidekatselmuksen on koratoinut Pirjetta Brander. Hän on kutsunut mukaan nelisenkymmentä omaa suosikkiaan, ja kuten usein aiemminkin yhden henkilön valinnat eivät muodosta selkeää kokonaisuutta. Näyttely on sekalainen kokoelma toisiinsa liittymättömiä töitä: maalauksia, veistoksia, valokuvia, videoita, ääniteoksia, installaatioita, grafiikkaakin. Näyttelyn teema on "Kesä", ja löytyyhän sieltä kesäisen sinisiä Leonora Fredrikssonin ja Risto Suomen maalauksia. Eniten vaikuttivat Marja Pirilän camera obscura-valokuvista tehdyt valtavan kokoiset tapettisuurennokset, joista toisen edessä oli hauskasti Jussi Valtakarin ja Antti Ylösen veistoksien miniatyyrihahmoja. Yasushi Koyaman kissa-puuveistos tietenkin ilahdutti. Serlachius-museoiden Kartano-rakennuksessa klassiset maalaukset säilyttävät hohtonsa, ja nyt voi ihastella Claude Monetin heinäkasaa - tosin pleksin takaa. Hienosti oli siellä täällä rinnastettu uusien ja vanhojen tekijöiden töitä, kuten Ville Lenkkerin valokuva ja Alwar Cawénin maisemamaalaus. En muista ennen nähneeni myöskään Hugo Simbergin Linnunpesää.

*****************
Leonora Fredriksson
There is almost too much art for one day in a small Mänttä-Vilppula town. The XXII Mänttä Art Festival 2017 is spreading around the town,but the main venue is an old factory building Pekilo. This year´s exhibition has been curated by Pirjetta Brander. She has invited about forty her favorite artists to this exhibition, and as many times before the selection by one person is lacking coherence. The exhibition is a varied selection of individual works not related to each other: paintings, sculpture, photographs, videos, sound installations, even some graphics. The theme of the exhibition is "Summer", and there are indeed summery blue paintings by Leonora Fredriksson and Risto Suomi. I was impressed by Marja Pirilä´s huge tapestries of her camera obscura photos. In front of one of them was funnily Jussi Valtakari´s ja Antti Ylönen´s sculptures with their miniature figures.  Yasushi Koyama´s wooden cat was delightful, of course. In Serlachius Museum´s Kartano building the old classic paintings maintain their charm, and now you can admire Claude Monet´s pile of hay - though behind a glass. Nicely there are here and there juxtaposed works by older and newer artists, like Ville Lenkkeri´s photo and Alvar Cawén´s landscape painting. I don´t remember seeing before even Hugo Simberg´s Bird´s Nest.


Risto Suomi

Jussi Valtakari & Antti Ylönen
taustalla: Marja Pirilä

Marja Pirilä

Ville Lenkkeri ja Alvar Cawén

Hugo Simberg: Linnunpesä

Claude Monet: Heinäsuova ilta-auringossa

heinäkuuta 24, 2013

Mäntän kuvataideviikot 2013 - näyttely / Exhibition

Kari Lampela
Mäntän kuvataideviikot 2013 on noin 50 taiteilijan yhteisnäyttely pienessä Mänttä-Vilppulan kaupungissa vanhassa tehdasrakennuksessa Pekilossa. Tämä on jo ainakin 20. kerta kun nämä hienot kuvataideviikot on järjestetty - hatunnosto innostukselle ja sitkeydelle! Näyttely on eräänlainen kokonaisteos, saman tekijän teoksia on siroteltu eri puolille tiloja ja seinille ripustettu taide vuorottelee installaatioiden, veistosten ja videoteosten kanssa. Kokonaisuus toimii. Yksittäisistä teoksista mieleeni jäivät eniten piirustukset, grafiikka ja muutama pienemmistä osista koottu iso kokonaisuus. Kalle Lampelan (s. 1973) lyijykynä- ja tussityöt ovat täynnä yksityiskohtia. Anna Alapuron (s. 1953) carborundumit on varmaan tehty tätä näyttelyä varten, sillä niissä vilahtelee G.A.S.-logo eli paikallisen mahtitehtailijan G.A.Serlachiuksen tuotemerkki, ja onhan Pekilokin yksi Serlachiuksen paperitehtaan vanha osa. Alapuron seinän kokoisen työn
Anna Alapuro & Kalle Mustonen
vieressä patsastelee Kalle Mustosen (s. 1979) mahtava "Trojan"-puuveistos. Tomas Reganin (s. 1979) herkät muste- ja lyijykynäpiirrokset kasvoista pysähdyttävät. Pidin myös Kari Juutilaisen (s. 1953) yhdeksästä osasta kootusta maalauksesta "Monimutkainen". jotenkin tuli mieleen David Hockney. Valokuva- ja esinekollaasit sekä videoteokset tuntuivat aika pysähtyneiltä ja tavanomaisilta.  Mäntän kuvataideviikkkojen yhteisnäyttely on aina ollut teokset koonneiden kuraattoreidensa näköinen. Tänä vuonna näyttelyn on kuratoinut Jyrki Siukonen (s. 1959). Hänellä on kirjava menneisyys taiteen saralla: punk-musiikkia Kollaa kestää ja Vaaralliset lelut-bändeissä, musiikkikritiikkiä Hilse- ja Soundi-lehdissä, omaa kuvataidetta, taidehistoriaa ja tutkijan töitä, muutama vuosi kuvanveiston professorina. 


Tomas Regan
Mäntän kuvataideviikot 2012 / The Visual Art Weeks 2013 in a small Mänttä-Vilppula town is a joint exhibition of about 50 Finnish artists in an old factory Pekilo. This is at least 20th time they have organised this art exhibition - hats off for the enthusiasm and persistence! The exhibition is kind of a total art work, the works of the same artist have been scattered around the place and the art on the walls alternates with installations, sculptures and videos. The whole set works. Drawings, graphics and a few bigger pictures assembled of smaller parts stuck in my mind. Kalle Lampela´s (b. 1973) pencil and ink drawings are full of details. Anna Alapuro´s (b. 1953) carborundums are probably made specially for this exhibition , because there are G.A.S -logos among the pictures and G.A Serlachius was a local tycoon, even the Pekilo is part of his old paper factory. Beside Alapuros wall-sized work parades Kalle Mustonen´s (b. 1979) great wooden sculpture "Trojan". Tomas Regan´s (b. 1979) gentle ink and pencil drawings bring you to a halt. I also liked Kari Juutilainen´s ( 1953)  "Complicated", a painting of nine parts, somehow it reminded me of David Hockney. Photographs, object collages and videos felt a bit stagnant and conventional. Mänttä Visual Art Weeks Exhibition has always looked like it´s collector. This year´s curator is Jyrki Siukonen (1959). He has quite a colourful past in the art fields: punk music in the bands Kollaa kestää and Vaaralliset lelut, music critics in magazines Hilse and Soundi, own visual art, art history and art research, a couple of years as a professor of sculpture. 

Jyrki Siukonen & Kari Juutilainen´s "Monimutkainen"/"Complicated"