Näytetään tekstit, joissa on tunniste Art Pispala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Art Pispala. Näytä kaikki tekstit

huhtikuuta 15, 2026

MARJA ENGMAN - NÄYTTELY JA NAIVISMIA ART PISPALASSA

 


Hain muutaman kehystyksen Art Pispalasta, ja aina siellä näkee ja kuulee jotain.

Pieni galleriatila on näpsä paikka, ja nyt siellä on Marja Engmanin tunnelmallisia maalauksia.

Sesse ja Petri Niemisen kanssa vaihdettiin sanaa ensi kesän suuresta naivistisesta näyttelystä Sammallahdella: Gallupin kokoelmista Martti Innasen ja naisnaivistien taidetta. Sekä Sesse että Petri ovat mukana järjestelyissä. Innasen taulujahan ei oikein ole myynnissä, ja järjestäjäryhmässä oli kehitelty idea: vuosittain tehdään myyntiin yksi Innasen töistä painokuvana, myös puukehyksissä. Mitäs tuumaatte?













marraskuuta 30, 2025

OLLI MARTTILA


Art Pispala
-kehystämö/galleriassa käydessä aina huomaa jotain sillä hetkellä kiinnostavaa tai kolahtavaa taidetta, sillä seinät ovat tauluja täynnä. Nyt ihastelin orivesiläisen Olli Marttilan (s. 1948) pastelleja. Hän toimi pitkään opettajana Oriveden opistossa ja tekee itse omat pastellivärinsä. Kuvissa on joku alkukantainen tunnelma, ihmisiä, taloja, luontoa.

******************

When you visiting Art Pispala framing shop/gallery, you always notice something interesting or striking at that moment, because the walls are full of paintings. Now I admired the pastels of Olli Marttila (b. 1948) from Orivesi. He worked as a teacher at the Orivesi College for a long time and makes his own pastel colors. The pictures have a primitive atmosphere, people, houses, nature.






syyskuuta 13, 2025

ART PISPALA / LINOPIIRROKSIA SEINÄLLE

 

Vietiin Art Pispalan kehystämö/galleriaan
tyhjenneen ovenvieren seinälle linopiirroksia Pispalan taloista, yhdessä haulitorni ja punainen kuu. Kyllä Sesse löytää paikan tuolle isommillekin taululle, jossa on kaksi linopiirrosta vierekkäin. Kiitos kaikille, jotka kesän aikana ostivat aiemmat työt!

**************
We took to Art Pispala's framing/gallery for the wall next to the door, linocuts of Pispala's houses, together with a shot tower and a red moon. Yes, Sesse will find a place for that larger picture, where there are two linocuts side by side. Thanks to everyone who bought previous works during the summer!




huhtikuuta 13, 2025

IITTALAAN KESÄÄ VARTEN / TO IITTALA FOR THE SUMMER


 Onnistuttiin sittenkin viemään eilen Iittalaan iso lasti: pienehköjä linoja kehyksissä ja ilman, kortteja ja keittiöpyyhkeitä ensi kesän näyttelyyn. Art Pispalasta Petri oli jo aiemmin vienyt seitsemän isompaa linopastellia. Näin nyt ekaa kertaa niistä suurimman kehystettynä ja poseerasin mittakaavana sen kanssa. Meinasi koko reissu jäädä tekemättä, sillä edellispäivänä Art Pispalan parkkipaikalta lähtiessä automme ei käynnistynyt.

No, Timo soitti paikalle hinausauton ja me Sessen kanssa sovittiin, että hän kuljettaa meidät ja tavarat Iittalaan. Niinhän tehtiin, kiitos Sesse!

************************
We managed to take a big load to Iittala yesterday: small linocuts with and without frames, cards and tea towels for next summer's exhibition. Petri had already taken seven larger linocuts from Art Pispala earlier. This was the first time I saw the largest of them framed and I posed with it to scale. The whole trip was almost cancelled, because our car wouldn't start when we left the Art Pispala parking lot the day before. Well, Timo called a tow truck and Sesse and I agreed that she would transport us and the goods to Iittala with the van. So we did, thanks Sesse!







huhtikuuta 11, 2025

ENSIMMÄISET TAULUT IITTALAAN 2025 / FIRST PICTURES TO IITTALA 2025


     Suurin (200 x 90 cm) linopiirros/pastellini on kehystetty. Sain           kuvan taulun kehystäneeltä Sesse Niemiseltä Art Pispalasta.       Näyttää minusta hyvältä, yksityiskohtia on tosi paljon ja koko
     on haastava.

    Nyt tämä taulu ja kuusi muutakin isompaa työtäni on jo                   toimitettu Iittalaan ensi kesän Naivistit Iittalassa -näyttelyyn.       Art Pispalasta Petri Nieminen ajoi taulut pakettiautollaan                perille, ne kun eivät mahdu omaan autoomme. Kuva Petriltä.

    Näyttely aukeaa 19.5.2025 teemanaan Kaltevalla pinnalla.             Kuraattorina on Veikko Halmetoja ja mukana on 50                         naivistitaiteilijaa. Jännittävää odotusta!

    **********
     My largest (200 x 90 cm) linocut/pastel is framed. I got a                 photo from Sesse Nieminen from Art Pispala, who framed the      work. It looks good to me, there are a lot of details and the             size is challenging.

     Now this picture and six other larger works of mine have                already been delivered to Iittala for next summer's Naivists in      Iittala exhibition. Petri Nieminen from Art Pispala drove the         pictures in his van, as they don't fit in our own car. Photo by Petri.

The exhibition opens on 19.5.2025 with the theme On a Sloping Surface. The curator is Veikko Halmetoja and 50 naive artists are participating. Exciting anticipation!  



































helmikuuta 20, 2025

ART PISPALASSA


Tammikuun 2025 naivistinäyttelyn jäljiltä Art Pispalaan jäi vielä muutama linopiirrokseni. Vakipaikalle oven viereen kapealla seinälla 
 on neljä Pispalan talo-kuvaa, mm. Ylä-Voiman talo ja  Lauri Viita-museo. Muualle galleriaan jäi vielä aika iso Kesä jatkuu kesä-linopiirros. Sesse kehysti tästä kaksiosaisesta linosta sellaisen version, jossa osat eivät olekaan kiinni toisissaan vaan erillään. Yllättävän erilaisilta nuo versiot näyttävät.

*********************

After the January 2025 Naive art exhibition, I still have a few of my linocuts left at Art Pispala. In my usual place on the narrow wall next to the door are four Pispala house pictures, including the Ylä-Voima house and the Lauri Viita museum. Elsewhere in the gallery, there is still a rather large Kesä jatkuu. Kesä / Summer continues. Summer linocut. Sesse framed a version of this two-part linocut so that the parts are not attached to each other but separate. Those versions look surprisingly different.





helmikuuta 03, 2025

ART PISPALA

Art Pispalan tammikuun naivisminäyttely päättyi, ja kävijöitä riitti runsaasti. Itsekin opastin naivismin saloihin useammankin ystäväporukan. Suurkiitos kaikille näyttelyssä kävijöille ja teoksia ostaneille. Omista töistäni suosittuja tuntuivat olevan Pispala, kissat ja kortit. Kiitos myös näyttelyn ylläpitäjille, organisoijille ja järjestäjille Sesse ja Petri Niemiselle!

************
Art Pispala's January Naive Art Exhibition has ended, and there were plenty of visitors. I myself guided several groups of friends into the secrets of Naive Art. Many thanks to everyone who visited the exhibition and bought works. Pispala, cats and cards seemed to be popular among my own works. Thanks also to the exhibition's administrators, organizers and arrangers Sesse and Petri Nieminen!
 

tammikuuta 16, 2025

ART PISPALA - NAIVISMIA /NAIVE ART



 
Art Pispalan tammikuun 2025 naivistisen taiteen näyttelyssä voi yllättyä. Näyttelyssä on mukana aika paljon galleristin eli Petri Niemisen vuosien (tai vuosikymmenien) aikana kokoelmiinsa hankkimaa naivistista taidetta. Tällainen huivipäisen naisen kuva hätkähdytti kaiken värikkään, humoristisen ja iloisen taiteen joukossa. Tekijä on minulle tuntematon Jorma Turtiainen, ei ehkä ihan naivismin valtavirtaa. Kameraani tarttuivat myös Martti Lehdon kissataulu ja Minna Lehväslaihon linnut puussa. Terho Peltoniemen kansanperinteeseen nojaavat maalaukset ovat kuulemma hänen viimeisiään - han aikoo muuttaa tyyliään, saas nähdä mitä tulee seuraavaksi.

**********************

You might be surprised at Art Pispala's January 2025 naive art exhibition. The exhibition includes quite a lot of naive art that the gallerist Petri Nieminen has acquired for his collections over the years (or decades). This image of a woman with a scarf was startling among all the colorful, humorous and joyful art. The artist is Jorma Turtiainen, unknown to me, perhaps not quite the mainstream of naive art. My camera also caught Martti Lehto's cat painting and Minna Lehväslaiho's birds on a tree. Terho Peltoniemi's paintings based on folklore are said to be his last - he is planning to change his style, we'll see what comes next.






tammikuuta 15, 2025

ART PISPALA / MARTTI INNANEN

 


Pälkäneen Ihmissusi-Lehikoinen


Varmaan Suomen rakastetuin naivistinen taiteilija on Martti "Huuhaa" Innanen (1931-2014). Hän taisi oikeastaan luoda Suomen naivisitisen taiteen suosion Naivistit Iittalassa -näyttelyissä 1970-luvulta alkaen. Maalaukset ovat humoristisia ja niiden humoristisilla pitkillä nimillä on ollut myös iso osa teosten suosiossa. Kuvissa seikkailevat hiukan hölmöt maalaiset, ihmissudet ja taustalla hehkuu suomalainen maisema ketoineen ja metsineen.Innanen oli toimelias, myös toimittaja, kirjailija ja muusikko.Kolme Martti Innasen työtä voi nähdä Art Pispalan tammikuun 2025 naivistinäyttelyssä. Nämä eivät ole myynnissä, sillä nykyisin se, jolla Innanen on se Innasensa pitää. Myynnissä on aika uusi elämäkerta Innasesta.

******************

Probably the most beloved naive artist in Finland is Martti "Huuhaa" Innanen (1931-2014). He probably actually created the popularity of Finnish naive art in the Naivists at Iittala exhibitions starting in the 1970s. The paintings are humorous and their humorous long titles have also played a large part in the popularity of the works. The pictures show slightly silly peasants, werewolves, and the Finnish landscape with its meadows and forests glows in the background. Innanen was active, also a journalist, writer and musician. Three works by Martti Innanen can be seen in Art Pispala's January 2025 naive exhibition. These are not for sale, because nowadays whoever has Innanen also keeps his/her Innanen. A fairly new biography of Innanen is on sale.

Etelä-Pohjalainen kosinta: "Äitee käski mun kysyy notta,
tuukko sää mulle akaks?"


Pispalan pelimanni



Pispalan pelimannin talo nykyisin 





tammikuuta 14, 2025

ART PISPALA / NIKOLAI LEHTO


Nikolai Lehto (1905-1994) on yksi Suomen varhaisimmista naivisteista. Hän oli ammatiltaan mainospiirtäjä, maalasi traditionaalisia ja realistisia maisema- ja henkilökuvia. Vasta myöhemmällä iällä hän siirtyi surrealistisempaan ja naivistisempaan tyyliin. Hänen maaluksissaan ihmiset ja eläimetkin ovat paikoillaan, liikettä ei ole. Työt muistuttvat hiukan lapsellisia piirustuksia, ovat pelkistettyjä ja aika humoristisia. Nikolai Lehtoa näkee Art Pispalassa tammikuun 2025 naivistisessa taidenäyttelyssä.

*******************
Nikolai Lehto (1905-1994) is one of the earliest Finnish naive artists. He was an advertising illustrator by profession, painting traditional and realistic landscapes and portraits. Only at a later age did he move to a more surreal and naive style. In his paintings, people and animals are still, there is no movement. The works are somewhat reminiscent of childish drawings,  simplified and quite humorous. Nikolai Lehto´s art can be seen at the naive art exhibition at Art Pispala in January 2025.




jopa yksi Nikolai Lehdon graafinen työ/
even one graphic work by Nikolai Lehto





tammikuuta 12, 2025

ART PISPALA / KIKKA NYRÉN

 

Kikka Nyrén (s. 1951) on varmaan yksi suomalaisen naivismin tunnetuimmista naistaiteilijoista, tunnettu myös ulkomaisissa näyttelyissä. Kikka Nyrén on Naivistit Iittalassa .näyttelyissä eniten seuraamiani taiteilijoita, jonka kissamaalausten perusteella uskalsin joskus itsekin kokeilla kissa-aiheita. Kikka Nyrénin tauluissa on iloa, hilpeytta, positiivisuutta, kirkkaita värejä ja isommissa sommitelmissa myös hurja määrä ykstyiskohtia. Koristeellisuudessa näkyy hänen alkuperäinen ammattinsa kuvittajana. Pari Kikka Nyrénin maalausta löytyy myös Art Pispalan tammikuun 2025 naivistinäyttelystä.

**************

Kikka Nyrén (b. 1951) is probably one of the most famous female artists of Finnish Naive art, also known in foreign exhibitions. Kikka Nyrén is one of the artists I followed the most in the Naivists at Iittala exhibitions, and based on her cat paintings, I sometimes dared to try cat themes myself. Kikka Nyrén's paintings have joy, hilarity, positivity, bright colors and in larger compositions also a huge amount of detail. Her original profession as an illustrator is visible in the decoration. A couple of Kikka Nyrén's paintings can also be found in the January 2025 Naive art exhibition at Art Pispala.




tammikuuta 10, 2025

ART PISPALA / ANNUKKA GRÖNLUND


 Annukka Grönlundin (s 1941) maalauksissa on usein hiukan surumieleisen näköisiä tai hymyileviä pyöreäkasvoisia ihmisiä. Isoista nenistäkin nämä hahmot tunnistaa. Värit ovat täyteläisiä ja herkullisia, ja tunnelma jotenkin leppoisa tai rauhallinen. Ihan oma lajinsa ovat Grönlundin sirkusaiheiset usein suuremmankokoiset maalaukset. Niissä on surullinen klovni, enkeleitä, leijonia ja hehkuvat värit. Annukka Grönlundinkin muutaman klassisen naivistisen työn näkee Art Pispalan tammikuun 2025 naivistisessa taidenäyttelyssä.

******************

Annukka Grönlund's (b. 1941) paintings often feature people with round faces who look a little sad or smiling. These characters can also be recognized by their large noses. The colors are rich and delicious, and the atmosphere is somehow relaxed or calm. Grönlund's circus-themed, often larger-sized paintings are a genre all their own. They feature a sad clown, angels, lions and glowing colors. You can also see a few classic naive works by Annukka Grönlund at Art Pispala's January 2025 naive art exhibition.





tammikuuta 09, 2025

ART PISPALA/ RAIJA MÄNNISTÖ-KOSKI


 Raijä Männistö-Kosken (s. 1948) maalauksissa naisilla ja tytöillä on punaiset posket Art Pispalan naivistisen taiteen näyttelyssä tammikuussa 2025. Tauluilla ei ole selkeää aikaa, ne voivat kuvata maailmaa nyt tai kymmenien vuosien takaa. Jotain samantapaista maalaisromantiikkaa kuin esimerkiksi Reijo Kivijärven maalauksissa kuitenkin on aistivinaan silloin tällöin. Mies pitää sateenvarjoa rankkasateessa alamainen katse silmissään. Poutapilvet seilaavat taivaalla kun nainen nojaa lapion varteen. Ja kanat seuraavat naista, joka jakaa niille jyviä ja jonka haameessakin on kanakuviointi. Tunnelma on hiukan ilkikurinen.

********************

In the paintings of Raijä Männistö-Koski (b. 1948), women and girls have red cheeks. The paintings do not have a clear time frame, they can depict the world now or decades ago at Art Pispala´s Naive art exhibition in January 2025. However, something similar to the rural romanticism found in the paintings of, for example, Reijo Kivijärvi is occasionally present. A man holds an umbrella in heavy rain with a humble look in his eyes. White clouds sail across the sky as the woman leans on the handle of a shovel. And the chickens follow the woman who is handing them grains and whose skirt also has a chicken pattern. The atmosphere is a bit mischievous.