Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vesa Sarenko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vesa Sarenko. Näytä kaikki tekstit

heinäkuuta 10, 2018

TAITEILIJAPÄIVÄ IITTALASSA 8.7.2018 / ARTIST`S DAY IN IITTALA 8/7/2018

Naivistit Iittalassa näyttelyn taiteilijat päivystävät silloin tällöin esittelemässä omia töitään tai työtapojaan. Olin itse paikalla sunnuntaina, ja olipas se hauska päivä! Luulin ehtiväni kaivertaa pienen kissan linolevylle, mutta aikomukseksi se jäi. Näyttelyssä vieraili iso määrä teoksista innostuneita taiteen ystäviä, ja puhetta riitti. Monet olivat itsekin kokeilleet linopiirroksen tekoa, ainakin koulussa. Linopiirroksen tekniikka kiinnosti monia, keskusteltiin linolevyjen materiaaleista, kaiverrusteristä, käsin vedostamisen apuvälineistä ja vedossarjojen määristä. Aiheita tupsahteli koirista kissoihin, Raumankin vanhat talot vilahtuivat keskustelussa Pispalan maisemien lisäksi. Kun koko näyttelyä katsoo uudelleen, muutamat uudetkin havainnot ja tekijät ilahduttavat - hauska oli verrata Kia-Maria Ahon ja Lauri Lahtisen tulkintoja Henri Rousseaun aiheesta. Mieheni kuvasi paikallisen mustan kissan löntystelevän poikki puukoulun pihan Margit Hakasen lasityön takana.

*************
Artists of the exhibition Naïve Artists in Iittala are sometimes present introducing to their works and working methods. I was present on Sunday, and what a fun day it was! I thought I manage to carve a small cat on a piece of lino, but that remained as an aim. A big crowd of  Naïve art enthusiast were visiting, and there was a lot of discussions. Many of the visitors had also tried themselves linocutting, at least at school. Many people were interested in techniques of linocutting, we talked a lot about different lino materials, numbers of the printed series, carving blades and some tools for pulling linocuts by hand. The subjects varied from dogs to cats, even the old houses of the town Rauma popped up among the scenes of Pispala. When you look at the whole exhibition again, some new artists and findings are a delight - it was fun to compare Kia-Maria Aho´s and Lauri Lahtinen´s interpretations of a theme by Henri Rousseau. My husband photographed a local black cat wandering across the yard behind Margit Hakanen´s glass work.

Kaarina Alsta

Kauko Lehtonen

Kati Mikola

Vesa Sarenko

Lauri Lahtinen

Kia-Maria Aho

Talvikki Lusa

Margit Hakanen

tammikuuta 26, 2016

Naivistisia helmiä / Naïve Art Gems

Vesa Sarenko
Art Pispala-gallerian naivistinen tammikuu jatkuu vielä viikon. Seinät ovat niin täynnä tauluja, että yksittäisen teoksen katsominen vaatii keskittymistä. Runsauden joukosta saattaa erottaa pieniä helmiä. Vanhempian tekijöiden töissä on murrettuja värejä, tyylikkyyttä, kuten Vesa Sarengon hiukan kubistiselta näyttävässä Kaipuu-maalauksessa tai O-P Riihikosken pienessä ja herkässä Kissa ja nainen-työssä. Enni Idin Minä ite -maalauksessa  ylpeän kissan takana on värikkäitä kukkia ja nuoremman sukupolven tekijä Kia-Maria Aho värittää ja kuvioi taulujensa kehyksetkin kuten hellyttävässä Älä huoli pieni ystäväni, minä huolehdin sinusta -maalauksessa. Mirva Myyryläisen värikkäässä Kulkukissassa on monenlaisia matkaan liittyviä viittauksia: laukku ja taksikyltti.

**********

 January's Naïve Art Exhibition Art Pispala gallery continues. The walls are so full of paintings, that to spot a single work you really have to concentrate. Among the quantity you can just detect small gems. In the works of older artists there are muted colours and stylishness as in Vesa Sarenko's almost cubist painting Kaipuu (Yearning) or in O-P Riihikoski's small and gentle Kissa ja nainen (Cat and Woman) picture. Enni Id's Minä ite (Me, Myself) has colourful flowers behind a proud cat. Younger generation's naivist Kia-Maria Aho paints and patterns also picture frames in her disarming painting called Don't You Worry My Little Friend, I Will Take Care of You. Mirva Myyryläinen's vivid Kulkukissa (Alley Cat) has many references to travelling like a suitcase and Taxi sign.
 
O-P Riihikoski



Mirva Myyryläinen

Enni Id

Kia-Maria Aho