Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuula Moilanen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuula Moilanen. Näytä kaikki tekstit

marraskuuta 16, 2016

GRAFIIKKAA TAMPEREELLA / GRAPHIC ART IN TAMPERE

Kuutti Lavonen
Harvinaista Tampereella: useita näyttelyitä grafiikkaa samaan aikaan! Nämä kiersin yhtenä päivänä. Näsilinnankadulle oli ilmestynyt tyhjään liiketilaan pop-up myymälä, jossa oli isoja, hienoja grafiikan vedoksia, mm. useita ihania Kuutti Lavosen suuria kasvotutkielmia. Mältinrannan galleriassa oli Suomen Puupiirtäjien Seuran 2. vuosinäyttely, jossa oli aika monentasoista grafiikkaa, pidin eniten Tuula Moilasen vesiväripuupiirroksista ja Inari Krohnin herkistä luontotutkielmista. Ensimmäisen kerran näin parissa työssä käytettävän termiä: linografia. Merkitseekö samaa kuin linoleikkaus? Mahtavatko puupiirtäjät hyväksyä joukkoonsa linoleikkajia? Taidanpa alkaa itsekin käyttää töissäni tätä linografia -termiä  linoleikkauksissani. Galleria Saskiassakin poikkesin ja ihastuin Marita Mikkosen kivilitografiaan, sävykkäitä luontotutkielmia. Ja sitten olisi vielä ollut Himmelblaussa Ari Pelkosen puupiirros/maalauksia - ne jäivät nyt näkemättä.

***************
Rare in Tampere: several exhibitions of graphic art at the same time! These I managed to visit during one day. A pop-up shop had emerged in an empty store space on Näsilinnankatu street. There I saw many large and fine
Tuula Moilanen
graphic works, among others a few big face studies by Kuutti Lavonen. In Gallery Mältinranta there was the second exhibition of Finnish Woodcut Artists Society (Suomen Puupiirtäjien Seura), very multi-level graphics. I liked most Tuula Moilanen's watercolours woodcuts and Inari Krohn's gentle nature studies. For the first time I saw on couple of works the term: linografia (linograph)? Is this the same as linocut? Might the woodcutters accept linocutters among them? I will definitely start to use this linograph term on my linocuts. I stopped in Gallery Saskia and took a fancy to Marita Mikkonen's tuneful stone lithography designs of nature. And then there would have been still Ari Pelkonen's woodcut/paintings in Gallery Himmelblau - these were now left unseen!



Inari Krohn

Marita Mikkonen

Kuutti Lavonen

Pop-up kauppa / shop

syyskuuta 30, 2015

SUOMEN PUUPIIRTÄJÄT - NÄYTTELY / FINNISH WOODCUTTERS' EXHIBITION


Tuula Moilanen
Päivä Helsingissä ja taas osui matkalle pari hyvää taidenäyttelyä. Ihan pakko oli nähdä Suomen Puupiirtäjien Seuran 1. vuosinäyttely Aalto yliopiston Mediakeskus Lumeen galleriassa. Seura on perustettu lokakuussa 2014 ja siihen on innostanut ainakin Tuula Moilanen, jonka japanilaisvaikutteisia puupiirroksia olen aiemminkin ihaillut. Moilasen kaksi hauskaa ja värikästä puupiirrosta sarjasta Kaunottaren 6 unelmaa oli mukana näyttelyssä. Ne rinnastuivat hienosti vanhoihin japanilaisiin puupiirroksiin, joita esiteltiin myös alkuperäisin puulaatoin. Yhteen piirrokseen saattoi kuulua lähes kymmenen laattaa eri väreille. Suomen Puupiirtäjien Seuraan kuuluu jo lähes 50 jäsentä, ja näyttelyssä oli esimerkki jokseenkin kaikilta. Töissä näkyi ammattitaito, kauniita puun syitä, sävykkäitä värejä ja upeasti päällekkäin kuultavaa vedosjälkeä. Tarja Heilimon karhu, Tuukka Hallivuon Mustat varpaat ja Heikki Malmen Fuji-vuoren puhuri saivat haukkomaan henkeä - ja niin kyllä moni muukin ja koko näyttelykin.

*************
Heikki Malme
I spent a day in Helsinki and again I saw there a couple of good art exhibitions. I just had to see the first annual exhibition of the Finnish Woodcut Artists Society at Aalto University´s Lume Gallery. The society was founded in October 2014 and it was prompted at least by Tuula Moilanen, whose Japanese-inspired woodcuts I have admired earlier. Moilanen´s two funny and colourful woodcuts from the series Six Dreams of Ukiyo Beauty were on  the walls of the exhibition. They compared finely with the old Japanese woodcuts, which were introduced also by the original woodblocks. One woodcut may consist of almost ten woodblocks for different colours. There are almost 50 members of the Finnish Woodcut Artists Society, and there was an example from almost everyone of them in the exhibition. You could see the craftsmanship, beautiful wood patterns, tuneful colours and magnificently overlapping translucent printing. Tarja Heilimo`s bear, Tuukka Hallivuo´s Black Toes and Heikki Malme´s gust at the Mount Fuji made me gasp for breath - and so did also many other works and actually the whole exhibition.
Kawase Hasui (1925)

Tarja Heilimo

Tuukka Hallivuo

syyskuuta 16, 2015

LATERNA MAGICA - NÄYTTELYT / EXHIBITIONS

Tuula Moilanen
Kauniina syyspäivänä Helsingissä poikkesin Laterna Magicaan ja näin kaksi hienoa taidenäyttelyä.
Erillisessä galleriatilassa oli Tuula Moilasen (s. 1959) japanilaisvaikutteisia puupiirroksia, kirjateoksia ja muutakin mukavaa. Vesiväri/puupiirrokset sarjasta, joka kuvaa Fuji-tulivuorta olivat upeita. Värit olivat selkeitä ja muodot herkullisia. Kuvissa seikkaili usein pari eläin/ihmishahmoa, joskus näitä oli useita Fuji-vuoren rinteillä. Tekniikka näissä töissä on varmasti vaikea ja työläs. Tuula Moilanen onkin hionut tekniikkaa Japanissa parin vuosikymmenen ajan, ja se tuntuu töissä. Ostin pienen maanjäristyksiltä ehkä suojlevan muistilehtiön, mutta tuskin raaskin sitä käyttää.
Petra Giacomelli
Laterna Magican antikvariaatin yhteydessä kiviholveissa näin Petra Giacomellin (s. 1961) ihastuttavia sekatekniikkatöitä, osa vanholla lakanoilla, osa kirjojen päälle tehtyjä. Kirjottujen kohtien värit loistivat pimeässä. Giacomelli työskentelee Italiassa, ja hänen töissään tuntuu renessanssin ja Venetsian tuulahduksia. Töissä on kuitenkin usein joku kannanotto nykyisiin tai lähihistorian tapahtumiin, sotiin ja ihmisen yksinäisyyteen.

****************
I stopped over at Laterna Magica on a sunny autumn day in Helsinki, and I saw two fine art exhibitions.
In the gallery space there were Tuula Moilanen's (b. 1959) Japanese-styled woodcuts, book art and more. The watercolour/woodcuts from the series of Mount Fuji were gorgeous. The colours  were clear and the shapes delicious.In these pictures you could often spot a pair of animal/human creatures, sometimes there were several of them on the slopes of Fuji. The technique in these woodcuts is surely difficult and laborious. Tuula Moilanen has honed her technique in Japan for two decades, and that is visible in her work. I even bought a small note book that should protect me against earthquakes. I hardly have a heart to use it.  
Tuula Moilanen
In the stone vaults in the back of Laterna Magica´s antiquarian book shop I saw Petra Giacomelli's (b. 1961) delightful mixed media art woks, some on old sheets, some on old books. The embroidered parts were gleaming in the dark. Giacomelli works in Italy, and you can feel the the air of the Renaissance and something like Venice. In her works there is often statements to the recent history, events, wars and the human loneliness.




Petra Giacomelli

Tuula Moilanen