elokuuta 24, 2013

LUONTOPÄIVÄ HELSINGISSÄ / A NATURE DAY IN HELSINKI

Janne Laine
Helsingissä käydessäni poikkesin kahdessa galleriassa, joissa olikin molemmissa luontoaiheisia töitä.

Galleria Duetossa oli kaunis, harmoninen näyttely Janne Laineen (s. 1970) grafiikkaa. Hänen grafiikkansa pohjalla on valokuva, jota on työstetty aika monimutkaisilla tekniikoilla: polymeerigravyyri, heliogravyyri, akvatinta ja cine collé. Huimia kuvia luonnontieteellisen museon täytetyistä apinoista, meduusoista, hautausmaata ja maisemista upeine pilvineen.



Antti Laitinen: raivattu aari / an acre of forest cleared
Galerie Anhavassa näin Antti Laitisen 
(s. 1975) kuvia ja installaatioita hänen osaksi performanssityylisestä taiteestaan, jonka perusta on luonnon kokeminen ja haastaminen. Hän on esimerkiksi viettänyt neljä päivää metsässä alasti ilman ruokaa ja vettä, melonut itsetehdyllä lautalla, hautautunut suohon ja viimeksi raivannut aarin metsää, lajitellut sen materiaalin mukaan kasoihin ja työstänyt tästä materiaalista erilaisia taideteoksia. Anhavassa näin tästä metsämateriaalista lattialla olevan lajitelman ja seinälle kootun reliefin, joka muistutti aika paljon Piet Mondrianin tauluja. Laitinen on pystyttänyt tämänvuotiseen Venetsian biennaaliin Suomen paviljonkiin isoja kaadettuja ja palaista koottuja kuivuneita puita.
Oikeastaan näissä kahdessa näyttelyssä koki sen, miten taiteilija voi tarkastella luontoa ikäänkuin ulkopuolisena tai sitten heittäytyä itse luonnon sekaan ja sen armoille. 


Janne Laine: apina/ an ape
When I visited Helsinki I stopped over in two galleries, nature-themed works in both of them.
Janne Laine´s (b. 1970) beautiful, harmonious graphic exhibition was in Gallery Duetto. In his garphics the original work is a photography, which he has processed with quite complicated techniques: polymeregravure, heliogravure, aquatint and cine collé. Wild pictures of stuffed apes in a natural history museum, jellyfish, graveyard and landscapes with great clouds. 





Antti Laitinen: metsän osia /forest material
In Galerie Anhava I saw Antti Laitinen´s (b. 1975) pictures and installations from his partly performance-styled art, which is based on experiencing and challenging the nature. For example he has spent four days in the forest naked and without food and water, paddled with a self made raft, buried himself into the swamp and lastly cleared an acre of forest, separated it into heaps according the materials and made different art works from this material. In Anhava I saw from this forest material an installation on the floor and a relief on the wall, and the relief reminded me a lot of Piet Mondrians paintings. Laitinen has erected big felled and from pieces compiled dried trees in the Finnish pavilion in this year´s Venice Biennale.
Actually in these two exhibition you can experience, how an artist can view the nature like an outsider, observer or he can throw himself at the mercy of nature and among it.



Antti Laitinen luonnon armoilla/
Antti Laitinen in the mercy of nature


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti