joulukuuta 27, 2018

GELLI-VEDOSTUSTA / GELLI PRINTING

Joku aika sitten hankin Gelli -levyn, jota mainostettiin helppona tapana tehdä monoprinttejä. Päätin kokeilla Gelli -levyä tekemällä taustoja erikokoisille korento- ja perhoslinopiirroksilleni. Ensin tein sopivan kokoisia paperinpaloja aika paksusta paperista; 9 x 9 cm, 16 x 16 cm ja 20 x 20 cm. Sitten leikkasin muovikalvosta sapluunat, jotka peittivät puolisen senttiä papereiden reunoista sekä korentojen ja perhosten muotoiset muovisapluunat. Levitin telalla linoväriä Gelli-levylle. laitoin värin päälle sapluunat ja painoin paperin värin päälle. Gelli -levy toisti hienosti kuvioita vaikkapa pitsistä tai kasveista. Vedostaminen oli todella hauskaa ja innostavaa. Huomasin pitäväni enemmän ns. haamuvedoksista, joissa värit tai muodot ovat hennompia. Seuraava vaihe on sitten vedostaa linopiirroksia korennoista ja perhosista näille värillisille pohjille eli monoprinteille. Jokainen on erilainen, ja mielikuvitus jo lähtee liikkeelle: muutakin väriä voi käyttää kuin mustaa, kimalletta ehkä osassa ja joissakin vedoksissa voi ennen linopiirroksen vedostusta värittää musteella siipien pohjallekin väriä. Nyt nämä kymmenet monoprinttipohjat kuivuvat kylpyhuoneessa neljällä pahvista kyhätyllä hyllyllä 

************
I bought some time ago a Gelli plate, which was advertised as an easy way to make monoprints. I decided to prove Gelli plate and make backgrounds for my different sized linocuts of dragonflies and butterflies. First I made right sizes pieces of quite thick paper:  9 x 9 cm, 16 x 16 cm and 20 x 20 cm. Then I cut stencils of pieces of plastic sheet so that they covered just about half centimeters of the borders of the papers, and also stencils for butterflies and dragonflies. I applied linocolour with a roller on the Gelli plate, put on the stencils and pressed on top the paper. Gelli plate transferred fine the colour for instance of a piece of lace or plants. The printing was really fun and inspiring. I noticed that I liked mpost the so called shadow prints, where the colours and shapes are more fragile. The next step is then to print the linocuts of butterflies and dragonflies on these coloured backgrounds or monoprints. Each one is different, and my imagination is already on the move: perhaps I can use other colours than black to prints linos, maybe glitter, and on some cases I could colour the wings with ink before printing.Now these monoprints are drying in my bathroom on four shelves made of cardboard.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti