kesäkuuta 21, 2017

MERJA HAAPALA & TIINA PYYKKINEN - NÄYTTELY / EXHIBITION


Tampereen taidemuseon alakerrassa on Merja Haapalan (s. 1958) keramiikkanäyttely. Tai oikeastaan suurin osa hänen töistään on veistoksia, aika pieniä ihmisiä erilaisissa rooleissaan. Tyypit ovat kuitenkin kaikki kuin veljiä tai siskoja toisilleen, samanikäisiä, samanmallisia, kuin satuolentoja. Jotkut ihmishahmot oli kiinnitetty outoihin suuriin möykkyihin - ei ihan minulle valjennut miksi. Varsinkin erilaiset värilliset ja kiiltävät lasitteet loistivat. Museon ylemmät kerrokset täyttävät Vuoden nuoren taiteilijan 2017 eli Tiina Pyykkisen (s. 1983) suurikokoiset maalaukset, jotka ovat aika tummia, kliinisiä ja vaativat katsojalta syventymistä. Maalauksissa on useita kerroksia ja kiiltäviä heijastavia osia, niitä pitää tutkailla eri suunnilta. Parhaiten toimivat nähtävästi valokuvista toteutetut sisäkuvat, joista erottui tuoleja, pöytiä, seiniä ja ehkä kasveja.

**********
Downstairs at the Tampere Art Museum there is Merja Haapala's (b. 1958) ceramics exhibition. Or actually most of her works are sculptures, rather small people in their diffrent roles. The characters are still like brothers and sisters, similar aged, similar shaped, like fairy-tale creatures. Some of these people are attached to
large, strange looking lumps - didn't quite register why. Especially several coloured and glittering glazed coatings shined. Museum's upper floors are filled with huge paintings by Tiina Pyykkinen's (b. 1983), The Young Artist of the Year 2017. her works are rather dark, clinical, and they require some closer inspection. There are several layers and shining, reflecting parts in the paintings, you have to look at them from different angles. The interiors, perhaps made after photographs worked best - you could discover shapes of chairs, tables, walls, maybe flowers.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti