huhtikuuta 16, 2012

DAVID HOCKNEY

DAVID HOCKNEY -NÄYTTELY

Pari päivää Lontoossa ei oikein riitä kaikkien mielenkiintoisten taidenäyttelyjen katsomiseen. Lontoo on täynnä loistavia näyttelyitä. Yksi elämäni parhaista taidenäyttelyistä on ehdottomasti englantilaisen David Hockneyn (s. 1937) näyttely A Bigger Picture Royal Academy of Arts-museossa.

Taulujen koko ällistyttää. Metrien levyisiä tauluja on koottu yhteen useista pienemmistä kankaista. Uusimmat aiheet ovat Englannin maaseudulta Yorkshire Woldsista vuosilta 2004-2011. Kuvissa toistuvat samat maisemat, tiet, pellot, kannot, puukasat ja pensaat eri vuodenaikoina ja eri valaistuksessa. Todellista kotiseuturakkautta! Värit ovat hehkuvia ja intensiivisiä. Voisi sanoa, että maalausjälki on aika suurpiirteistä, mutta se ei mitenkään vähennä kuvien viehätystä. Taulujen intensiivisyys melkein hengästyttää. Violettia, pinkkiä, kirkasta vihreää ja keltaista.

Isojen öljyvärimaalusten lisäksi samoista maisemista on filmattu videota, jossa saman tienpätkän maisema vaihtuu saumattomasti vuodenaikojen mukaan, tulos on tosi kaunis ja meditatiivinen. David Hockneyn luonnoslehtiöt ovat taideteoksia, samoin iPad-piirrokset. Miten yksi ihminen voi tehdä tämän kaiken. Kovin paljon ei näin mahtavasta luomisvoimasta voi delegoida avustajille tai millekään työryhmälle.

DAVID HOCKNEY - THE EXHIBITION

A  couple of days in London is not enough to see all the really interesting art exhibitions in the town now.  One of the best exhibitions that I have ever seen is definitely David Hockney´s A Bigger Picture at The Royal Academy of Arts.

The oil paintings are really big. Several metres broad canvaces are joined together of several smaller canvaces. The subjects are taken from English countryside Yorkshire Wolds in the years 2004-2011. The same landscapes are repeated: roads, fields, tree stumps, timber and bushes in different seasons and different times of day. Colours are staggering, glowing and very intensive. The paintwok is perhaps careless and broad-minded, but it never diminishes the power and charm of the pictures. The intencity of the paitings makes You almost breathless. Violet, pink, bright green and yellow.

There is also a video of the same country roads that change accorging the time of year - very meditative. And David Hockney´s sketch books are real works of art like his iPad-drawings. I only wonder how one person can make all these great works. It´s not possible to delegate very much of this creativity to any assistants or working groups. 

Luonnoslehtiöstä / From sketch book

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti