ABBEY

Muotokuvat ovat aina kiinnostaneet minua. On niin lukemattomia tapoja ikuistaa henkilöitä paperille tai kankaalle. Toiset pyrkivät tarkkaan näköisyyteen melkein kuin valokuvaan. Jotkut tavoittelevat henkilön tunnelmaa väreillä tai muodoilla. Toiset taas ovat mestareita kuvaamaan henkilöä parilla viivalla. Valokuvaus on osaksi valloittanut muotokuvauksen, onhan se nopeaa, manipuloitavaa, muokattavaa ja monistettavaa. Henkilöstä tehty piirros tai maalaus on kuitenkin ihan oma juttunsa. Malli ja tekijä ovat olleet saman asian parissa pitkään. Toinen istuu ja toinen tekee piirrosta tai maalausta, jutellaankin. Muotokuvan teossa syntyy ihan oma pienoismaalimansa, kun kuvan tekijä yrittää saada paperille tai kankaalle mielikuvansa mallin sisäisestä maailmasta ja ulkoisesta olemuksesta.

Tämä ölyvärimaalaus on muotokuva ystävästäni Abbeystä on opiskeluajoilta, jolloin ihmisillä vielä oli aikaa istua mallina.

Portraits have always fascinated me. There is so very many ways to try and immortalize people on a piece of paper or canvas. Some seek an accurate resemblance almost like a photograph. Others try to catch the feeling of a person with colours and shapes. Some are masters describing a person with a couple of lines. Photographs have partly conquered the portraiture, it is so fast to edit, manipulate and duplicate a portrait. A drawing or painting of a person is however a thing of its own. The model or sitter and the artist or maker are working with the same matter for a while. The other one is sitting and the other one is making a drawing or a painting, perhaps they talk. A whole new microcosm is generating when you are making a portrait and trying to capture on a paper or canvas your vision of the inner feelings and the outer image of the model.

This oil painting is a portrait of my friend Abbey from the student times when people still had time to sit as a model for a portrait.